Mainos

Matti Nykänen purskahti vuolaaseen itkuun Jari Porttilan haastattelussa 1,5 vuotta sitten – uran maaginen suoritus herkisti legendan

5:02
Matti Nykänen Jari Porttilan haastattelussa 1,5 vuotta sitten.

Edesmennyt mäkihyppylegenda Matti Nykänen herkistyi vuolaisiin kyyneliin puolitoista vuotta sitten Jari Porttilan haastattelussa muistellessaan suurmäen olympiavoittoaan Calgaryssa 1988.

Nykänen oli ennen suurmäkeä voittanut Calgaryssa jo normaalimäen olympiakullan. Suurmäen kilpailua jouduttiin siirtämään kahdesti kovan tuulen takia, kunnes kilpailu saatiin lopulta käyntiin 23. helmikuuta 1988.

Nykänen hyppäsi avauskierroksella uuden mäkiennätyksen 118,5 metriä ja meni kärkeen 7,1 pisteen erolla Norjan Erik Johnseniin.

Olosuhteet olivat kuitenkin kovat. Lämpöä oli lähes parikymmentä astetta, ja latu suli pala palalta hyppääjien alta. Johnsen oli hypännyt 114,5-metrisen avauskierroksen hyppynsä jälkeen toisella kierroksella 102 metriä, ja Nykäseltä vaadittiin vielä kelpo suoritusta voittoon.

Nykänen hallitsi vaikeat olot mestarillisella tavalla, leiskautti 107 metriä ja nappasi voiton 16,1 pinnan erolla ennen Johnsenia.

– Minulle tuli ajatus siitä, että nyt kannattaa vetää silleen, että oikein suunnata kaikki ja hivenen kevyesti pikkuisen ehkä ohi, muttet pamauta sitä sillä lailla. Pitää kontrolloida koko ajan, Nykänen kuvaili toisen kierroksen mietteitään Porttilan haastattelussa kyyneleet silmissä.

– Minä otin sen systeemin käyttöön ja laskin. Ja ottihan se kiinni perkeleesti, mutta nyt ei voi sitä täyttä tehoa laittaa sinne saatana – muutenhan tämä homma ei pelaa. Minä otin sen ja se meni 107 metriä ja voitin perkele 20 pisteellä sen koko kilpailun sitten.

– Minulla oli niin monta kuviota aina joka helvetin kelille, herkistynyt Nykänen päätti.

Nykänen putsasi Calgaryssa pöydän nappaamalla normaalimäen ja suurmäen kultiensa jatkoksi vielä joukkuemäessäkin voiton Suomen kanssa. Neljä vuotta takaperin Nykänen oli voittanut Sarajevossa suurmäen olympiakultaa ja normaalimäen olympiahopeaa.

11:28
Jari Porttila puhuu videolla Matti Nykäsen elämästä.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja