Ilkka Herola vetää uransa viimeisiä olympialaisia hyvällä draivilla.
Lue myös: Eero Hirvonen koki olympiamitalin jälkeen poikkeuksellisen tilanteen: "Muutama päivä"
Eero Hirvonen ylsi juhlittuna sankarina viime keskiviikkona pronssille Milano-Cortinan olympialaisten yhdistetyn normaalimäen ja 10 kilometrin hiihdon kilpailussa. Kärkikolmikon sijoista myös taistellut Ilkka Herola sijoittui lopulta viidenneksi mutta iloitsi läheisen maajoukkuekollegansa ensimmäisestä arvokisamitalista.
– Eeron onnistuminen ehkä hautasi omat fiilikset jollain tavalla. Vaikea kuvitella, mille olisi tuntunut, jos Eero olisi poistettu tästä yhtälöstä kokonaan. Se olisi voinut tuntua raskaammalta, että joo, mitali oli lähellä. Olisi miettinyt, mikä siinä nyt meni, Herola käy läpi.
Ensimmäistä olympiamitaliaan hamuava suomalainen on pohtinut onnistuneensa sinä päivänä käytännössä niin hyvin kuin oli mahdollista.
– Ei minulle jäänyt mitään ikävää siitä. Omasta kunnosta ja seuraaviin kisoihin potentiaalista on tosi hyvä fiilis edelleen. Ehkä jopa pieni epäluottamus hiihdon suhteen hävisi kokonaan sen kisan myötä. Se ei jää siitäkään kiinni.
– Ollaan hyvässä kunnossa, ja toisaalta se, että Eero pystyi oman hommansa hoitamaan, on nostanut omaakin fiilistä, kun joukkueessakin ollaan hienossa tilanteessa.
Täysin siemauksin
Seuraava yhdistetyn olympiaotatus on huomenna tiistaina. Ennen samaa 10 kilometrin hiihtolenkkiä kisassa hypätään suurmäestä.
Herola on hypännyt tuostakin mäestä harjoituksissa kärkisiivuja. Perjantaina suomalainen oli harjoituskierroksilla sijoilla 5, 1 ja 1, tänään maanantaina sijoilla 3, 2 ja 1. Treenit siis päättyivät jälleen koko porukan ykkösvetoon.

