Maria keitti korjaajalle kahvit – pelkäsi joutuvansa poliisiauton kyytiin, kun hulvaton moka paljastui
Salolainen Maria halusi keittää kotonaan huoltofirman työntekijälle vastapalveluksi ystävällisestä palvelusta kahvit, mutta toisin kävi.
Maria Ehnqvist vietti rauhallista perjantai-aamupäivää kahden pienen lapsensa kanssa kotona. Perheen pöytätietokoneessa oli ollut jo pidemmän aikaa ongelmia. Kun aamupala oli syöty lasten kanssa ja koitti rauhallinen hetki, Ehnqvist päätti soittaa lähellä sijaitsevalle tietokonehuoltofirmalle.
– Mukava huoltofirman työntekijän ääni siellä vastasi, että edellinen asiakas oli juuri tehnyt oharit. Hän pääsisi heti katsomaan tietokoneemme vikaa.
Ehnqvist ilahtui. Vartin päästä korjaaja odottelikin jo ovella.
Juttu jatkuu videon alla.
Ystävällinen korjaaja
Huoltaja osoittautui hyvin mukavaksi, jutteli lasten kanssa ja vitsaili.
– Ajattelin, että nyt on niin ystävällinen ammattilainen, että pakko tarjota hänelle kahvia.
Korjaaja asteli Ehnqvistin työhuoneeseen tutkailemaan tietokoneen tilannetta. Ehnqvist suuntasi keittiöön.
– Katsoin, että mies olikin aamulla jättänyt vedet valmiiksi kahvinkeittimeen.
Ehnqvist ei juo itse kahvia, joten ainoa talouden kahvinjuoja taloudessa oli mies. Ehnqvist mittasi kahvijauheen keittimeen, painoi nappia ja antoi kahvin porista rauhassa. Hän meni työhuoneeseen juttelemaan korjaajan kanssa ja kysyi, halusiko tämä maitoa kahvinsa kanssa.
Lue myös: Ethän tee näin kahville? Asiantuntija tyrmää monen suomalaisen käyttämän kikan: "Ei kannata"
Maito piimii
Kun kahvi oli tippunut, lisäsi Ehnqvist maidon kahviin ja vei tämän korjaajalle.
– Hetken kuluttua korjaaja kävelee ulos työhuoneesta ja huomauttaa, että maito piimii kahvissa.
Ehnqvist käveli korjaajan kanssa yhdessä jääkaapille tutkimaan maitopurkkia.
– Todettiin siinä, että kyllä siinä on vielä päiväys voimassa. Sitten ehdotin, että keitän mustat kahvit, jospa kyseisessä pakkauksessa vaan on jotain vikaa.
Ehnqvist keitti toisen kupin mustaa kahvia, jonka korjaaja tyytyväisenä joi. Tietokoneenkin tämä korjasi lopulta moitteettomasti.
Illalla totuus valkeni
Kun iltapäivällä Ehnqvistin mies palasi töistä kotiin, ihmetteli tämä hetken kuluttua, miksi kahvinkeittimen vesisäiliö on tyhjentynyt.
– Kerroin sitten iloisesti, että korjaajalla oli löytynyt saman tien vapaa aika tietokoneen huoltoa varten, ja hän tarjosi tälle kahvit.
Ehnqvistin mies jähmettyi aloilleen selvästi järkyttyneenä.
– Mies kertoi kauhuissaan, että oli laittanut kahvinkeittimen vesisäiliöön aamulla ennen töihin lähtöä kalkinpoistoainetta ja astianpesuainetta. Että hän oli jättänyt sen likoamaan, jotta varmasti irtoaa kaikki kalkki, Ehnqvist kertoo.
Ehnqvist tarttui hädissään puhelimeensa ja koitti soittaa korjaajalle. Tämä ei kuitenkaan vastannut puhelimeen.
Ei vastausta koko viikonloppuna
Oli perjantai-ilta, ja Ehnqvist koitti tavoitella korjaajaa useamman kerran. Korjaaja oli kuitenkin jo todennäköisesti laittanut työasiat sivuun ja lähtenyt viikonlopun viettoon. Ehnqvist koitti tavoitella korjaajaa koko viikonlopun – tuloksetta.
– Koko viikonlopun sitten vainoharhaisena hermoilin, että kohta kuuluu poliisiauton pillit hakemaan kalkkimyrkyttäjää sellien taakse, Ehnqvist nauraa.
Maanantaina Ehnqvist vihdoin sai huoltofirmasta korjaajan kiinni.
– Tämä kertoi, että oli viettänyt viikonlopun vatsataudissa, mutta nyt olo oli ihan kelvollinen.
Kahvinkeitintä suositellaan kalkinpoistoaineella puhdistettavaksi säännöllisesti. Kahvista irtoaa valmistuksen aikana rasvoja, jotka ajan myötä pinttyvät keittimen osiin. Lisäksi vesijohtovesi sisältää kalkkia, joka hidastaa veden kuumentumista ja hidastaa veden kulkua kahvinkeittimen vedentuloputkessa. Etenkin jos kahvinkeitin pitää kovaa ääntä tai keittoaika pitenee, kannattaa suorittaa kalkinpoisto – toki yhteisymmärryksessä koko talouden kanssa, vaikka kahvinjuojia olisikin vain yksi.
– Ainakin selvisi se eltaantunut maku. Nolotti niin paljon, Ehnqvist kertoo.
Katso myös: Halpa vs. kallis: Pärjääkö perinteinen kahvi maailman kalleimmalle kissankakkakahville?
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää