Maajussi-Aleksi paljastaa, oliko ohjelman kuvauksissa romantiikkaa pussailun merkeissä: "Koronatilanne oli niin paha, että..."

5:54
Tässä ovat uudet maajussit ja maajussittaret!

Maajussi-Aleksi kertoo Maajussille morsian -ohjelman olleen monella tapaa kasvattava kokemus.

Maajussille morsian -ohjelman toisessa jaksossa paljastui, ketkä neljä maajussia pääsivät etsimään rakkautta ohjelmaan ja viettämään yhtä elämänsä ikimuistoisimmista kesistä. Ohjelman neljä maajussia ovat AleksiMiiaHeidi sekä Jouni

Joukon kuopus maajussi-Aleksi kertoo MTV Uutisille, että hänen osallistumisensa ohjelmaan on herättänyt runsaasti mielenkiintoa kotipuolessa. Miehen lähipiiri tietää maajussin mukaan, missä tällä hetkellä mennään, mutta muuten Aleksi on pitänyt suunsa visusti supussa ohjelman tapahtumista. 

Kun maajussit saivat ensimmäistä kertaa kirjeet luettavakseen, Aleksi mietti ensin, ettei hän ehkä haluaisi jatkaa ohjelmassa pidemmälle. Kun hän sai tietää päässeensä ohjelman nelikkoon, muuttui kuitenkin ääni kellossa. 

– Mietin, että hitto miksipä ei, kun tähän on kerta lähdetty niin katsotaan loppuun asti. Toisaalta vähän pelonsekaisin tuntein, että mitä tästä tulee. Mutta hyvin se on ainakin tähän asti mennyt, maajussi kertoo. 

Syy siihen, miksi Aleksi oli alunperin ajatellut haluavansa vetäytyä ohjelman teosta, oli puhtaasti jännitys. 

– Jännitti tavallaan paljon, että osaako olla oma itsensä ja antaako itsestään oikeanlaisen kuvan. Ei kyllä kaduta jälkeenpäin, että tuli lähdettyä. 

Aleksin mukaan kokemus Maajussille morsian -ohjelmassa on kasvattanut häntä monella tavalla. Hän kertoo oppineensa eritysiesti sanallistamaan entistä paremmin omia ajatuksiaan sekä tunteitaan. 

– Tässä on ihmisenä kasvanut tosi paljon kun on joutunut isojen asioiden äärelle ja on pitänyt puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Kyllä tämä on itselleen osalta ollut sellainen koulun paikka, että mitä elämältään haluaa ja minkälaista kumppania itselleen rinnalleen etsii.

Maajussi paljastaa myös, tuliko ohjelman myötä otettua lähempää kontaktia morsianehdokkaisiin esimerkiksi halailemalla tai jopa pussailemalla, vai aiheuttiko koronatilanne sen, että fyysisestä kosketuksesta oli pidättäydyttävä täysin. 

– Aluksi, kun koronatilanne oli paha, että piti pitää turvavälit, mutta sitten kesämmällä oli jo niin, että sai halailla ja pussaillakin. 

– Kyllä mä olin aika jalat maassa, ei alkanut mopo keulimaan. Sitten ehkä viimeisen valinnan jälkeen tohti jo vähän pussailla. Ei sitä ennen, minä olin rauhallisesti liikenteessä, maajussi nauraa. 

Maajussille morsian MTV3-kanavalla maanantaisin kello 20!

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja