Maajussi-Perttu jäi pyörimään Emilian mieleen viikoiksi. Lopulta hän rohkaistui ja kirjoitti tälle kirjeen.
Parhaillaan käynnissä olevan Maajussille morsian -kauden kuudennessa jaksossa maajussit valitsivat, ketkä puolisoehdokkaistaan he kutsuvat farmiviikoille. Yksi maajussi-Pertun farmiviikoille valitsemista puolisoehdokkaista on porilainen Emilia.
Emilia kertoo MTV Uutisille, että on luonteeltaan pirtsakka, luotettava ja huumorintajuinen ihminen. Maatilan elämä ei ole hänelle entuudestaan tuttua, mutta avoimena ja rohkeana ihmisenä hän lähtee mielellään tutustumaan Pertun arkeen maalla.
Maajussien esittelyjaksoa yhdessä vanhempiensa kanssa katsellessaan Emilia kiinnitti huomionsa Pertun sympaattiseen olemukseen.
– Silloin jo mainitsin (vanhemmille), että tuolla Pertulla on aika kiva luonne, hän kertoi.
Lue myös: Osallistuminen Maajussille morsian -ohjelmaan on poikinut Pertulle kommentteja julkisilla paikoilla: "Hyvä äijä"
Lempeältä herrasmieheltä vaikuttanut Perttu jäi pyörimään Emilian mieleen.
– Kyllä minä sitä aika monta viikkoa mietin, ja sitten vasta uskalsin kirjoittaa, kun tajusin, että en oikeasti saa häntä pois mielestäni, hän kertoo.
Emilia kertoi kirjeessä itsestään ja elämäntilanteestaan sekä siitä, mitä hän parisuhteelta toivoo. Hän kertoo, että raapusti kirjeen lopulta melko nopeasti.
– Etten kerkeäisi enää perumaan ja mieleni muuttumaan, hän valotti.
Kun Perttu sitten kutsui Emilian Malmgårdin kartanolle, iski Emilialle aluksi pienoinen paniikki: mihin hän oikein oli lähtemässä mukaan?
– Samaan aikaan oli kyllä tosi onnellinen, odottava ja innostunut fiilis. Siinä kävi kaikkia tunneskaaloja läpi.
Maajussille morsian -kokemukselta Emilia toivoo erityisesti sitä, että hänen ja Pertun kemiat kohtaisivat. Jos näin ei kuitenkaan syystä tai toisesta tapahtuisi, uskoo hän kokemuksesta jäävän siitäkin huolimatta käteen hyviä asioita.