Aiemmissa tutkimuksissa havaittu yhteys esimerkiksi lihavuuden ja dementian välillä voi selittyä hollantilaistutkijoiden löydöksellä, jonka mukaan kehon korkea rasvapitoisuus heikentää tiettyjen aivojen osa-alueiden toimintaa. Tutkimuksesta uutisoivat muiden muassa Live Science- sekä Neuroscience News -tiedesivustot.
Maailmanlaajuinen ongelma, lihavuus, on yhteydessä moniin terveysongelmiin, kuten kakkostyypin diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin. Tuore hollantilaistutkimus vihjaa, että lihavuus voi vaikuttaa myös aivojen rakenteeseen – erityisesti miehillä.
Leidenin yliopiston tutkijat vetivät johtopäätöksen tutkittuaan yli 12 000 biopankkitutkimukseen osallistuneen, keski-iältään 62-vuotiaan britin aivokuvia ja kehon rasvapitoisuutta Tutkimuksessa paljastui, että kehon korkea rasvapitoisuus oli yhteydessä heikentyneeseen aivojen toimintaan tietyillä alueilla. Erityisesti aivojen toiminta näytti heikentyneen aivokuoren harmaassa aineessa, jossa hermosolujen solukeskukset sijaitsevat.
Tutkijat kuitenkin havaitsivat kehon rasvapitoisuuden olevan yhteydessä myös aivojen valkean aineen muutoksiin. Valkea aine kuljettaa viestejä eri aivojen osien välillä.
Radiology-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kehon rasvapitoisuuden ja aivojen harmaan aineen heikentyneen toiminnan yhteys oli vahvempi miehillä kuin naisilla. Mikroskooppisia muutoksia valkeassa aineksessa huomattiin sukupuolesta huolimatta, jos kehon rasvapitoisuus oli korkea.

