Love Island -parin välillä kipinöi: "On vähän perhosia vatsassa"
Love Island Suomi -villassa perhoset lentelevät mahassa.
Love Island Suomi -sarjan perjantaina nähtävässä jaksossa saarella on ihastusta ilmassa. Eeli on päättänyt valmistautua ensimmäiseen suudelmaan parinsa Sallin kanssa.
– Ajattelin viedä Sallin tohon katokseen. Voitais vähän kelailla, millaista tässä on parina olla. Jos siinä pääsisi ensipusuun vaikka, Eeli miettii.
– On tosi kiva nähdä, mihin tämä juttu menee. On vähän perhosia vatsassa, Salli puolestaan kuvailee.
Jaksossa saarelle saapuu myös uusi sinkkumies Mikko ja hän pääsee villan naisten grillattavaksi. Naiset utelevat sitä, minkälainen on Mikon unelmien nainen.
Mikko kertoo, ettei hänellä ole ulkoisesti mitään suosikkityyppiä. Tärkeämpää ovat kauniit silmät, kiva hymy ja hyvä ryhti. Naiset naureskelevat ja kysyvät johtuuko Mikon mieltymys hyvään ryhtiin siitä, että hän on koulutukseltaan fysioterapeutti.
Katso esimakua illan jaksosta ylhäällä olevalta videolta!
Love Island Suomen kolmas tuotantokausi maanantaista lauantaihin klo 21 alkaen AVAlla ja klo 20 mtv-palvelussa. Jaksot kuvataan vain vuorokautta aiemmin.
Love Island Suomen edelliset tuotantokaudet sekä Love Island UK:n näet mtv-palvelussa!
Uusimmat
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
Lataa lisää