Mainos

Milloin uusien Nokia-puhelinten myynti alkaa?

HMD Global kertoi uudet Nokia-älypuhelimet Nokia 3, Nokia 5 ja Nokia 6 sekä uuden peruspuhelimen Nokia 3310:n vajaa kuukausi sitten julkistaessaan vain niiden olevan tulossa saataville vuoden toisella neljänneksellä, eli huhti-kesäkuun aikana.

Pikku hiljaa maailmalta valuu viitteitä tarkemmista ajankohdista eri puhelinmalleille.

Isossa-Britanniassa Clove-verkkokauppa toteaa Nokia 3:n, Nokia 5:n ja Nokia 3310:n toimituksia odotettavan toukokuussa ja Nokia 6:n vasta kesäkuussa.

HMD:n Intian johtaja Ajey Mehta on haastattelussa kommentoinut aikataulua oman alueensa osalta. ”Odotamme (Android-puhelinten) lanseerauksen alkavan ajanjaksolla toukokuun lopulta kesäkuun alkuun”, sanoi Mehta. ”3310:n osalta viimeistelemme vielä päivämääriä, mutta haluaisimme lanseerata sen ennen älypuhelimia mutta tätä ei ole vielä vahvistettu.”

Samoin myös HMD:n Itä-Euroopan markkinoinnista vastaava johtaja Tomislav Himbele puolestaan on kroatialaishaastattelussa todennut kaikkien neljän puhelimen olevan saapumassa toisen vuosineljänneksen jälkipuoliskolla, toukokuun lopusta kesäkuun alkupuolelle, kertoo NokiaMob.

Toivoa edellä mainittua aiemmasta julkaisusta antavat Nokiapoweruserin lähteiltään kuulemat tiedot, että Venäjä voisi saada älypuhelimet ja 3310:n jo huhtikuun lopulla.

Yleisesti Suomen uskotaan kuuluvan vähintäänkin ensimmäisiin uusien Nokia-puhelinten myyntimaihin.

Suomessa HMD on kertonut yhteistyössä puhelinten tulevasta myyntiintulosta täällä Elisan ja DNA:n kanssa. ”Olemme innoissamme Nokia-puhelimien uudesta tulemisesta. Meillä on vahva usko uuden upean malliston menestykseen”, kommentoi DNA:n kuluttajamyynnin johtaja Sami Aavikko.

Toisen vuosineljänneksen aikana uusia Nokia-puhelimia odotetaan myyntiin laajasti eri markkinoilla kautta maailman niin Euroopassa, Lähi-idässä, Afrikassa Aasiassa ja suurissa kohdemaissa kuten juuri Intiassa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.