Lena Meriläinen: Olen menettänyt töitä Kotikadun takia
Suosittu Kotikatu loppuu ensi joulukuussa. Näyttelijä Lena Meriläinen kertoo sen jälkeisistä tulevaisuuden suunnitelmistaan.
Lena Meriläinen on näytellyt Kotikadussa 17 vuotta. Muutaman kuukauden päästä työt siellä loppuvat.
– Suunnitelmia minulla on vaikka kuinka. Näyttelijän työ on kuitenkin sellaista, että omat suunnitelmat eivät välttämättä toteudu, Lena naurahtaa.
Lena tietää, että monet tulevat aina näkemään hänet Eeva Virtasena, omaa sukua Mäkimaana.
– Olen ehdottomasti leimaantunut. Tiesin kuitenkin jo sarjaan aikuisena lähtiessäni, mihin ryhdyin: menettäisin töitä, ja jossain määrin niin on jo käynytkin.
Suunnitelmia vireillä
– Toki jossain vaiheessa sarjan lopettamispäätöksen jälkeen olin aivan epätoivoinen. Ajattelin, että kukaan ei halua minua näin vanhana, Lena kertoo.
Mutta valoa ja uusia mahdollisuuksia näkyy jo.
– En voi puhua niistä tarkemmin, koska kaikki on vielä kesken ja alkutekijöissään.
Lena toivoo, että tulevaisuuden työt löytyisivät elokuvista ja televisiosta.
– Työskentelin nuorena 18 vuotta pelkästään teatterissa, joten sitä lajia tuli nähtyä. En kuitenkaan sano mihinkään ei.
Studio55.fi/Piia Simola
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää