Leikkihetki isoisän seurassa päättyi karmivaan onnettomuuteen: 1-vuotias tyttö putosi risteilyaluksen ikkunasta kuolemaan, isoisä joutumassa oikeuden eteen

Royal Caribbean -varustamon risteilyaluksella Puerto Ricossa sattunutta pienen lapsen kuolemaa käsitellään piakkoin oikeudessa. Onnettomuus sattui San Juanin satamassa heinäkuussa. 

Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo, että yhdysvaltalaisperheen yksivuotias Chloe Wiegand oli tapahtumahetkellä isoisänsä seurassa. Hän oli laittanut lapsen rajatulle leikkialueelle ja luuli sen laidoilla olevan lasiset turvalevyt. Niitä ei kuitenkaan ollut, vaan Chloe putosi avoimesta 11:en kerroksen ikkunasta suoraan betoniselle laiturille.

Lapsen vanhemmat ovat nostaneet kanteen onnettomuudesta risteily-yhtiötä vastaan.

Paikalliset viranomaiset ovat puolestaan sitä mieltä, että tytön 50-vuotias isoisä syyllistyi kuolemantuottamukseen. Hänen on tarkoitus vastata syytteisiin oikeudessa marraskuun 20. päivä. 

– Kyse oli traagisesta onnettomuudesta. Tämä on kuin kaataisi suolaa haavaan surevalle perheelle. He haluavat tietää, miksi leikkialueella oli avoin ikkuna ilman minkäänlaista varoituskylttiä, vanhempien asianajaja Michael Winkleman kommentoi. 

Lue myös:

    Uusimmat