Lehdet: Halla-aho savustaa Soinin kannattajia ulos puolueesta

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho yrittää savustaa entisen puheenjohtajan Timo Soinin tukijoita ulos puolueesta, kirjoittavat Ilkka ja Pohjalainen.

Lehdet ovat nähneet sähköpostin, jonka Halla-aho on lähettänyt Etelä-Pohjanmaan piirin paikallisyhdistysten puheenjohtajille.

Lehtien käyttämän lähteen mukaan on selvää, että Halla-aho tahtoo Soinin tukijat pois puolueesta.

Viestissä Halla-aho pyytää Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Raimo Vistbackalta selvitystä siitä, miksi hän on ilmaissut tukensa kansanedustajille, jotka loikkasivat puolueesta Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen.

Vistbacka kertoo STT:lle, että hän ihmettelee Halla-ahon lausuntoja. Hänen mukaansa asia käydään Halla-ahon kanssa läpi pian.

– Minä haluan tietää, missä on tällaista tapahtunut, missä olen ottanut kantaa. Jos hän välikäsien perässä juoksee, se on mielenkiintoista. Otin yhteyttä piirin varapuheenjohtajiin ja päätimme, että kutsumme ensi sunnuntaina olevaan piirihallituksen kokoukseen puheenjohtaja Halla-ahon kertomaan, mitä hän on viestillä tarkoittanut.

Sunnuntaina asia käydään läpi ja Halla-aho joutuu Vistbackan mukaan vastaamaan moniin kysymyksiin.

Lue myös:

    Uusimmat