Voiko eläkeläinen tai isovanhempi ryhtyä sijaisvanhemmaksi?

Sosiaalityöntekijä kertoo, minkälaiset mahdollisuudet iäkkäillä ihmisillä on ryhtyä sijaisvanhemmiksi.

Sijaisvanhemmuuden yläikärajaa ei ole määritelty laissa.

– Eläkeläisen ryhtyminen sijaisvanhemmaksi on kuitenkin joskus hieman kyseenalaista, sijaishuollon sosiaalityöntekijä Sirkka Luoma kertoo.

– Vaikka ihmiset vanhenevat hyvin eri tavoin eikä ikä sinänsä ole este, noin 55–60-vuotiaille ei ehkä vauvaa kannata sijoittaa. Jos mahdollinen sijaisvanhempi on jo kuusissakymmenissä, täytyy miettiä, millaisessa kunnossa hän on silloin, kun lapsi tulee murrosikään.

Isovanhempien luokse sijoitetaan lapsia jonkin verran.

– Lastensuojelulaki on jo muutaman vuoden ajan edellyttänyt lapsen läheisverkoston selvittämistä aina ennen lapsen sijoittamista. Biologiset vanhemmat saattavat toivoa sijaisperheeksi läheistä ihmistä, johon lapsi on jo kiintynyt.

– Isovanhempien ryhtymisessä sijaisperheeksi on silti omat haasteensa: kyseessä on tilanne, jossa omalta lapselta on huostaan otettu lapsi, ja tuo lapsi on kuitenkin oma lastenlapsi. Tilanne saattaa synnyttää hankalia, lapsen edun vastaisia ristiriitoja, Luoma sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat