Poliisi kertoo saaneensa Turun Varissuon henkirikoksen esitutkinnan valmiiksi.
Lounais-Suomen poliisi kertoo saaneensa valmiiksi esitutkinnan Turun Varissuolla helmikuussa tapahtuneesta taposta, jossa henkirikoksen uhri löytyi kaksi kuukautta teon jälkeen asunnon parvekkeelta
Poliisi kertoo, että se on saanut selvitettyä, mitä kerrostaloasunnossa tapahtui 4. helmikuuta. Kyseisenä päivänä 44-vuotias uhri nähtiin viimeisen kerran elossa.
Polisi on tutkinut asiaa epäiltynä tappona. Poliisi epäilee teosta 43-vuotiasta miestä.
Poliisin mukaan miehet tunsivat toisensa ja olivat epäillyn asunnolla.
– Ennen surmatekoa miesten välille tuli riitaa, minkä seurauksena epäilty löi uhrin hengiltä raskaalla vasaralla, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Kosunen kertoo.
Poliisin mukaan uhri menehtyi asuntoon välittömästi. Epäilty siirsi kuolleen huoneistonsa parvekkeelle, mistä poliisi löysi ruumiin 20. huhtikuuta.
Poliisi kertoo, että epäilty on myöntänyt tehneensä surman riidan seurauksena. Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi miehen huhtikuun lopulla todennäköisin syin taposta epäiltynä. Mies on edelleen vangittuna
Asia on siirtynyt syyteharkintaan.

