Laura löysi roskapostista viestin, jossa kerrottiin miljoonavoitosta – "Aivan sokeeraavaa"

Ilmoitus miljoonavoitosta päätyi roskapostikansioon.

Moni on nykymaailmassa jo saanut tottua kaikenlaisin roskapostiviesteihin, joissa luvataan milloin jättiperintöä, milloin miljoonalahjaa. Laura Spearsin saama "rahaviesti" kuitenkin osoittautui todeksi, kertoo CNN.

Ilmoitus voitosta päätyi roskapostikansioon

Yhdysvaltain Michiganissa asuva Laura oli ostanut arpalipun Mega Millions -arvontaan joulukuussa 2021. Laura päätti ostaa arvan somemainoksen nähtyään.

– Muutamaa päivää myöhemmin etsin kadonnutta sähköpostia eräältä ihmiseltä, joten tarkastin tilini roskapostikansion. Silloin näin mailin lottokomissiolta, siinä kerrottiin, että olen voittanut palkinnon, Laura sanoo.

Tietämättään hän oli voittanut kolme miljoonaa.

Viesti ei ollut huijaus: "Aivan sokeeraavaa"

Laura ei toki uskonut viestin sisältöä: sen sijaan hän kävi erikseen tarkistamassa pelitilinsä saldon. Kävi ilmi, että viesti oli täyttä totta.

– On vieläkin aivan sokeeraavaa, että todella voitin kolme miljoonaa, Laura sanoo.

Helsinkiläinen Alex ratkesi  salakavalaan huijaukseen myydessään iPhonea netissä – tili jäädytettiin ja poliisit soittivat 1:22
Katso myös: Helsinkiläinen Alex ratkesi salakavalaan huijaukseen myydessään iPhonea netissä – tili jäädytettiin ja poliisit soittivat! Juttu jatkuu videon alla.

Hän aikoo rahan turvin eläköityä aiemmin ja jakaa sitten rahat perheensä kanssa. Jatkossa Laura aikoo myös perata roskaposteja useammin – varmuuden vuoksi!

Lauran tuurista huolimatta outojen tai "liian hyviltä" kuulostavien viestien todenperäisyyttä kannattaa aina epäillä. 

Katso myös: Jeff löysi oman kotinsa Airbnb:stä – varoittaa nyt muita lomahuijauksesta!

Jeff löysi oman kotinsa Airbnb:stä – varoittaa nyt muita lomahuijauksesta 2:18

Lähde:  Edition.cnn.com

Lue myös:

    Uusimmat