Latvia haluaisi järjestää jääkiekon MM-kisat yksin, mutta ensin on löydettävä toinen pelipaikka: "Ei riitä jääaika eikä olosuhde"

Kun Valko-Venäjä menetti jääkiekon miesten MM-kisojen järjestelyoikeiden, katseet kääntyivät Latviaan. Valko-Venäjän MM-kumppaniksi aiottu Latvia mielii järjestää turnauksen yksin.

Latvia on ilmoittanut Kansainväliselle jääkiekkoliitolle (IIHF:lle) olevansa halukas isännöimään pääkaupunki Riiassa molempia MM-alkulohkoja. Tämä edellyttää sitä, että kisakaupungissa on käytössä kaksi kiekkoiluun soveltuvaa hallia.

– Turnauksen järjestäminen yhdessä hallissa ei onnistu teknisesti millään lailla, vaikka pelattaisiin ilman yleisöä. Se on mahdoton tehtävä, Suomessa järjestettävän vuoden 2022 MM-turnauksen pääsihteeri Heikki Hietanen tietää.

Jää ei kestä

Vuodenvaihteessa Kanadassa pelattu nuorten MM-turnaus keskitettiin yhteen halliin, Edmontonin Rogers Placeen. Alle 20-vuotiaiden kisat on 28 ottelun tapahtumana huomattavasti pienempi ponnistus kuin 64 pelin miesten MM-turnaus.

– Kisojen aikana tulee ainakin kahdelle päivälle kolme peliä, eli homma ei jäänhoidollisesti suju. Sitten tullaan pukukoppiongelmiin. Varsinkaan korona-aikana pukuhuoneita ei voi vaihdella, Hietanen kertoo.

– Kun nuorten kisoissa on kymmenen maata, turnaus on vielä järjestettävissä, mutta aikuisten 16 joukkueen kisoissa ei yhdessä hallissa riitä jääaika eikä olosuhde.

Jalkapallostadionille?

Riika isännöi MM-turnausta yksin 2006. Tuolloin käytössä olivat uudenkarhea Riika-areena ja selvästi ikääntyneempi Skonto-areena. Riika-areena oli jo alun perin tämän vuoden MM-kisojen pelipaikka, jolle pitäisi nyt löytää seuralainen.

IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummola väläytti sunnuntaina STT:lle, että toinen MM-alkulohko voitaisiin pelata Riika-areenan viereisellä jalkapallostadionilla.

– IIHF:n ihmiset joutuvat miettimään, onko jalkapallostadionilla pelaaminen teknisesti järjestettävissä. MM-kisat menevät kesäkuun puolelle, joten sää on aika lämmin, On ratkaistava, onko olosuhde sellainen, että se mahdollistaa pelaamisen, Hietanen sanoo.

Vuoden 2022 Suomen MM-kisojen keskuspaikan Tampere-areenan pääkonsultti, vuosien 2012 ja 2013 MM-kisojen pääsihteeri Mika Sulin ei lämpene jalkapallostadion-vaihtoehdolle.

– En usko siihen, vaikka jään voi rakentaa vaikka mihin. Ilmastointi ja jäähdytys ovat alkukesän lämmössä liian vaikea yhtälö, Sulin naulaa.

Päätöksellä kiire

Riian rinnalle toiseksi kisajärjestäjäksi on tarjolla Tanskan Herning tai Slovakian Bratislava, vuosien 2018 ja 2019 kisakaupungit.

– IIHF:n hallitus on suunnitellut kokoustavansa 27. tammikuuta. Päätös kisakaupungista on tultava viimeistään kuun loppuun mennessä. On järjestävä taho kuka hyvänsä, aika alkaa käydä vähiin, Hietanen huomauttaa.

Sulin konsultoi aikoinaan sekä Riika-areenaa että Bratislavan hallia.

– Jos toinen kisapaikka valitaan logistiikan perusteella, Bratislava on Herningiä helpompi vaihtoehto. Bratislavan hallin yhteydessä oleva hotelli helpottaisi koronakuplan rakentamisessa.

Lue myös:

    Uusimmat