Kuviteltu kolmiodraama johti välikohtaukseen parkkipaikalla – tällä autolla ei enää ajeta nuoren naisen käsittelyn jälkeen

Nuori nainen pidetettiin tapahtumapaikalla hänen hypittyään parkissa olleen auton tuulilasin säpäleiksi.

Aluksi oli kuokka. Tai tässä tapauksessa kyseessä taisi olla ihan tavallinen lapio, joka ei kuitenkaan toiminut täysin halutulla tavalla. Niinpä nuori nainen päätti käyttää kehoaan.

Barbara Lowery kertoo ABC3340-uutispalvelun haastattelussa rukoilleensa voidakseen jättää tuhotyön tekemättä, miettineensä asiaa yön yli, mutta päätyneensä silti raivoisaan ratkaisuun rikkoa tuulilasi eräästä autosta.

Tapauksen taustat ovat vielä epäselvät, sillä kolmiodraama- ja pettämisepäilyjen lisäksi nimettömänä pysyttelevä lähde on paljastanut, ettei auton omistaja ja Lowery olleet parisuhteessa.

– Tiesin jo ennen kuin tein mitään, että siitä tulisi seuraamuksia ja kyllähän se harmittaa. Mutta kuten sanoin, rukoilin ensin ja muuta, mutta pääsin siltä tehdä sen, Lowery kertaa tuntemuksiaan.

Poliisi saapui paikalle toukokuun ensimmäisenä päivänä ennen puolta päivää ja pidätti naisen parkkipaikalla, missä kohuttu tuulilasitanssi oli juuri tapahtunut. Lowery myönsi syyllisyytensä paikan päällä.

Parkkialueen omistava huonekalufirma on myös nostanut syytteen luvattomasta liikkumisesta alueella estääkseen nuorta naista enää palaamasta alueelle.

Lähteet: ABC3340, AL.com

***

Ihme ja kumma, jos videolla näkyvän lähetin heittokäden jäljiltä kaikki ikkunat pysyvät ehjänä!

Lähetti heittelee paketteja kuin pelaisi Mölkkyä 0:56

Lue myös:

    Uusimmat