Kuolevan kuusivuotiaan lohdutuksen sanat äidilleen: ”Sydämesi ei säry, minä suojelen sinua”

6-vuotias Oshin Kiszko sai syöpädiagnoosin vuonna 2015. Pieni poika on lohduttanut perhettään kauniilla sanoillaan.

Kuusivuotiaalla Oshin Kiszkolla on aivosyöpä. Pieni poika on osoittanut valtavaa rohkeutta, ja lohduttanut perhettään vaikeana aikana.

– Sydämesi ei koskaan säry, minä suojelen sinua, Kiszko lohdutti äitiään.

– Kaikki sydämessäni oleva rakkaus on sinun sydämessäsi, ja kaikki sinun sydämessäsi oleva rakkaus on kaikkien sydämissä.

Äiti Angelan mukaan pojan vanhempien makuuhuone on muutettu Kiszkon lepopaikaksi, josta löytyy joulukuusi, valoja ja iloisen värisiä maalauksia. Perhe ja ystävät ovat käyneet hyvästelemässä pientä poikaa.

Kiszko sai syöpädiagnoosin vuonna 2015. Perhe on taistellut Kiszkon puolesta myös oikeudessa. Lääkärit halusivat heidän mukaansa antaa pojalle hoitoja, vaikka ne eivät kuitenkaan voisi parantaa häntä. Nyt pojalla on jäljellä enää vähän elinaikaa.

Perhe oli aluksi pyytänyt Kiszkolle vain kemoterapiaa, mutta sitä ei annettu ilman säteilyhoitoa.

– Oletan, että monet tulevat sanomaan ”kadut päätöstäsi nyt”, mutta en kadu, sillä päätös oli hänen parhaakseen, ei minun, äiti kommentoi.

***

Milloin tarvetta epäillä syöpää? 25:57

Lue myös:

    Uusimmat