Toimittajat valitsivat tiistain Uutisaamussa epävirallisen vuoden ”parhaan” öyhöttäjän.
Kun yksi öyhöttää, alkaa pian toinenkin öyhöttää. Myös sitä seuraava ja sitäkin seuraava alkavat öyhöttää. Pian koko keskustelu on muuttunut öyhötykseksi ja siitä on tullut yleisen vallankäytön tapa. Silloin valta siirtyy itse asiassa sosiaalisessa mediassa oleville aktiivisille käyttäjille eli somen aktiiveille.
– Tätä masiinaa kutsumme öyhökratiaksi, sanoo Helsingin Sanomien talouden ja politiikan toimituksen esimies Jussi Pullinen.
Pullinen, toimittaja Minea Koskinen ja tietokirjailija Johannes Koponen avaavat öyhötyksen kulttuuria vasta julkaistussa kirjassa Öyhökratia – Ketä kuunnellaan, kun kaikki puhuvat.
Öyhötys on siis aggressiviista ja hyökkäävää poliittista- tai yhteiskunnallista puhetta. Öyhötyksessä yleisiä piirteitä ovat tavoitteellinen oman asian nostaminen ja vastakkain asettelun muodostaminen. Pullinen kertoo, että usein öyhöttäjät luovat kaksi vastakkaista tarinaa ja pistävät ihmiset valitsemaan puolensa.
– Politiikan avustajat ja poliitikot itsekin menevät aamulla ensin Twitteriin katsomaan, että onko sieltä tulossa paha kohu, joka on pian uutisissa, Pullinen sanoo.
Toimittaja Ivan Puopolo kysyi Uutisaamussa vierailleilta Pulliselta ja Koskiselta, että onko öyhötys sama asia kuin huomiotalous, josta liikemies Jari Sarasvuo kirjoitti vuonna 2005 kirjassaan Huomiotalous. Diilin opetukset.
– Huomiotalouteen kuuluvat uutismedia ja politiikka. Siihen olemme lisänneet yhden kolmionkärjen, sosiaalisen median, Koskinen sanoo.
Koskisen mukaan sosiaalisen median aktiivisuus vaikuttaa myös uutismediaan ja politiikkaan. Toimittajat kertovat, että öyhöttämiseen liittyy tietynlainen provokaation logiikka ja, että öyhöttäminen on viestintätoimistotason osaamista.
