Äitini surmasi pikkusisarukseni; hänen vuokseen minulla ei ole perhettä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että en voisi muistaa hänessä mitään hyvää.
Näin lukee Linda Rantasen koskettavassa uutuuskirjassa Kun kukaan ei kuule – Seitsemän suomalaista perhesurmaa.
Teos käy läpi seitsemän 2000-luvulla Suomessa tapahtunutta perhesurmaa, joista viranomaiset ovat usein vaitonaisia. Vaikka tragediat nousevat usein näyttävästi otsikoihin, antaa poliisi yleensä vain lyhyitä tiedotteita tapahtuneesta.
Tapahtumien ymmärtäminen on kuitenkin tärkeää, jotta tragedioita voitaisiin välttää.
Harrin tarina
Yksi kirjan tarinoista käsittelee Karkkilassa vuonna 2005 tapahtunutta tragediaa, jossa äiti tappoi kaksi pientä lastaan. Perheestä jäljelle jäi vanhin lapsista, Harri.
Henkirikokset eivät tapahtuneet ilman varoitusmerkkejä. Niihin olisi pitänyt puuttua, sanoo Harri nyt kirjassa.
Vakavat tapahtumat alkoivat kahta vuotta ennen murhenäytelmää, kun tuolloin 13-vuotiaan Harrin perheen talo paloi.
Harri oli tuolloin mennyt tavalliseen tapaansa yöpuulle.
Äiti ja isäpuoli olivat riidelleet, ja isäpuoli oli lähtenyt yöksi Helsinkiin.
Harri nukahti, kunnes heräsi keskellä yötä palohälytyksen piipitykseen. Huoneessa leijaili savua. Kun Harri avasi oven porraskäytävään, tulvi savu kasvoille.
Harri meni herättämään äidin ja pikkusisarensa. Harrin äiti, Sini, soitti hätäkeskukseen, mutta puheesta ei kantautunut muuta kuin itkua ja huutoa.
Avotuli levisi kattorakenteiden alaosiin. Ikkunat ja sähköjohdot talon tien puoleisen päädyn seinässä räjähtelivät. Talo tuhoutui palossa.
Sini ei osannut löytää selitystä palon syttymissyystä.
Tutkinnassa todettiin, että se oli syttynyt mitä ilmeisimmin talon sisältä. Onnettomuusraportissa pidettiin todennäköisenä, että se tuli oli lähtenyt liikkeelle kuivauskaapista, mahdollisesti sähköoikosulun tai muun syyn takia.
Jälkikäteen on spekuloitu, oliko ensimmäinen tulipalo tahallinen vai ei.
Kaikki perheen jäsenet selvisivät kaoottisesta yöstä hengissä.
Sillä kertaa.
