Kuka vaihtaa autoaan alle vuoden välein? Vaihtoautoketjulla on vastaus
Useampi kuin joka toinen suomalainen pitää autostaan kiinni yli kaksi vuotta, selviää vaihtoautoketju Sakan teettämästä kyselystä.
Mitä kalliimpia autoja ostaa, sitä herkemmin se myös laitetaan uudestaan kiertoon ja tilalle hankitaan jotain muuta.
Aiheesta maaliskuussa kyselyn teettäneen vaihtoautoketju Sakan myyntijohtaja Olli Pietiläinen kertoo tiedotteessa, että yhtiön asiakkaat pitävät autoaan keskimäärin reilut kaksi vuotta ennen kuin ostohousut kaivetaan taas kaapista.
Noin 7 prosenttia vastanneista kertoo vaihtavansa autoa alle vuoden välein. 11 prosenttia vaihtaa menopeliä vuoden välein. Järkiperusteita näin tiheille vaihdoille harvemmin löytyy.
– Heidän [alle vuoden välein vaihtavien] hankkimansa autot ovat korostuneesti hintavampia kuin keskivertoautot, sillä he etsivät uusia kokemuksia ja tuntemuksia autoilusta. Tämä näkyy lyhempänä vaihteluvälinä, Pietiläinen kertoo.
Suurin osa autoilijoista vaihtaa autoaan kuitenkin tarveperusteisesti.
– Intohimoisena autoilijana on hienoa nähdä, että muutkin hakevat ratin takaa sitä samaa fiilistä mitä itsekin, Pietiläinen sanoo.
Lähes puolet haluaisi ajaa sähköllä
Niin ikään vaihtoautoja myyvä Kamux kertoi viime kuussa, että mikäli auton vaihtaminen olisi ajankohtaista juuri nyt, päätyisi lähes puolet suomalaisista todennäköisesti hybridiin tai sähköautoon.
– Tutkimuksestamme selviää, että jos uuden auton hankinta tapahtuisi tänä vuonna, näiden voimanlähteiden valitseminen olisi erittäin tai melko todennäköistä 42 prosentille suomalaisista. Viime vuonna vastaava luku oli 37 prosenttia, maajohtaja Jani Koivu kertoi Kamuxin tiedotteessa.
Lähteet: Saka, Kamux
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää