Jos sinulla on jokin näistä autoista, nyt voi olla oikea hetki myydä – "Autoliikkeillä ostohousut jalassa"
Käytetyt autot ovat vaihtaneet omistajaa alkuvuoden aikana hieman viime vuotta vilkkaammin.
Vaihtoautokauppa piristyi hieman vuoden ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tammi–maaliskuussa käytettyjä autoja meni kaupaksi 130 669 kappaletta, mikä oli vajaat parituhatta enemmän kuin vuosi sitten.
Autoliikkeiden kilpailutuspalvelu AutoVex raotti tilastojaan ja teki huomioita ensimmäisen vuosineljänneksen luvuista.
AutoVexin kautta myytyjen autojen mediaanihinta oli alkuvuonna 14 350 euroa. Kyseessä on huima pudotus viime vuodesta, jolloin mediaanihinta oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä tasan 18 000 euroa. Autot ovat olleet myös viimevuotista enemmän ajettuja, sillä mediaanikilometrit nousivat 92 000 kilometristä yli 110 000 kilometriin.
Sähköautojen osuus laski
Kysynnän siirryttyä halvempiin autoihin, ei ollut yllätys, että myös sähköautojen osuus laski. Romahdus oli varsin kova, sillä sähköautoja myytiin viime vuoteen verrattuna noin 60 prosenttia vähemmän
– Viime vuonna koimme sähkö- ja hybridiautobuumin jossa ne käytännössä revittiin käsistä jopa uuden vastaavan auton hintaa korkeammalla tarjouksella. Nyt markkina on tasaantunut, mutta autoliikkeet ovat edelleen kiinnostuneita kalliimmistakin sähkö- ja hybridiautoista ja tekevät niistä aktiivisesti tarjouksia, AutoVexin analytiikasta vastaava Mikko Peltomäki kertoo tiedotteessa.
Autokuume nousee
Tällä hetkellä autoliikkeet täyttävät varastojaan vastatakseen kevään ja kesän kysyntään. AutoVexin toimitusjohtaja Sebastian Frick huomauttaa, että kuluttajan kannalta tämä on ehdottoman positiivinen asia.
– Autoliikkeillä on nyt ostohousut jalassa joten mikäli auton vaihto tai siitä luopuminen on ollut ajatuksissa, nyt on hyvä aika hyödyntää suotuisa markkinatilanne, vinkkaa AutoVexin toimitusjohtaja Sebastian Frick.
Myös vaihtoautoketju J. Rinta-Jouppi lähestyi mediaa maaliskuussa samanlaisella viestillä. Sen mukaan hyvistä vaihtoautoista on ollut jopa pulaa.
– Kun tuote on asianmukaisessa kunnossa ja automalli on haluttu, niin autoliikkeeltä voi saada autosta jopa yksityistä ostajaa paremman ostotarjouksen, joka voi yllättää positiivisesti, J. Rinta-Joupin myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni kertoi tiedotteessa.
Myös J. Rinta-Jouppi listasi sen kysytyimmät vaihtoautot.
AutoVexin kautta myytyjen autojen top 10 (Q1 2023)
- Volkswagen Golf
- Skoda Octavia
- Mercedes-Benz C-sarja
- Toyota Yaris
- Nissan Qashqai
- Toyota Corolla
- Ford Focus
- Toyota Auris
- Volkswagen Passat
- Mercedes-Benz A-sarja
Lähteet: AutoVex, Autoalan Tiedotuskeskus, J. Rinta-Jouppi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää