Kotihoidon työntekijää syytettiin asiakkaansa raiskaamisesta. Käräjäoikeus tuomitsi miehen, mutta hovioikeus ja KKO hylkäsivät syytteen.
Pelkkä asianomistajan kertoma siitä, että hän ei ollut osallistunut seksiin vapaaehtoisesti, ei riittänyt näytöksi raiskauksesta, korkein oikeus katsoi ennakkopäätöksessään perjantaina.
KKO:n käsiteltävänä oli tapaus, jossa kotihoidon työntekijää syytettiin avustettavansa raiskaamisesta. Mies oli tapahtumapäivänä toukokuussa 2023 ensimmäistä kertaa käymässä naisen luona.
Naisen mukaan mies oli alkanut hieroa hänen hartioitaan ja sitten hänen alapäätään vaatteiden päältä. Sen jälkeen mies oli laittanut ensin sormensa ja sitten peniksensä hänen emättimeensä.
Raiskaussyytteen mukaan nainen ei missään vaiheessa ollut osoittanut haluavansa seksiä miehen kanssa. Mies taasen sanoi, että nainen oli ollut aloitteellinen ja oli suostunut seksiin, kun mies oli siitä häneltä kysynyt.
Raiskauksen määritelmä muuttui suostumusperusteiseksi seksuaalirikoslainsäännön uudistuksessa, joka tuli voimaan vuoden 2023 alussa.
Syyllisyydestä varteenotettava epäily
Käräjäoikeus tuomitsi miehen 2,5 vuoden vankeuteen raiskauksesta. Oikeus piti muun muassa epäuskottavana, että nainen olisi ollut aloitteellinen seksiin vasta tapaamansa miehen kanssa.
Asia eteni hovioikeuteen, joka hylkäsi syytteen. Se huomioi, että naisella ei todettu fyysisiä vammoja, jotka olisivat tukeneet syytettä. Nainen oli oireillut psyykkisesti tapahtuman jälkeen, mutta hovioikeus katsoi, että siihen saattoi vaikuttaa moni muukin seikka.
Nainen puhui tapahtuneen jälkeen kahden ystävänsä kanssa, joille hän kertoi tilanteen edenneen seksiin. Ystävät pitivät tapahtunutta raiskauksena, mutta hovioikeus kiinnitti huomiota siihen, että nainen ei ollut oma-aloitteisesti maininnut kummallekaan, että seksi olisi tapahtunut hänen tahtonsa vastaisesti.
Hovioikeus katsoi, ettei pelkästään naisen kertomus riittänyt miehen tuomitsemiseen.
KKO oli hovioikeuden kannalla äänin 3–2. Se katsoi, ettei naisen kertomuksen tueksi ollut riittävästi muuta näyttöä tai muita seikkoja, jotka olisivat tukeneet kertomuksen luotettavuutta. Näin ollen miehen syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily, minkä takia KKO hylkäsi syytteen.