Näyttelijä Leonardo DiCaprion tähdittämä One Battle After Another on saanut parhaan elokuvan Bafta-palkinnon.
One Battle After Another kahmi odotetusti paljon palkintoja elokuva-alan Bafta-gaalassa.
Elokuva palkittiin Lontoossa sunnuntai-iltana järjestetyssä gaalassa yhteensä kuudella pystillä. Musta komedia sai parhaan elokuvan palkinnon, minkä lisäksi sen ohjannut Paul Thomas Anderson palkittiin parhaana ohjaajana ja näyttelijä Sean Penn parhaasta miessivuosasta.
Muut palkinnot tulivat parhaasta kuvauksesta, parhaasta leikkauksesta sekä parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta.
Elokuvan voittokulkua osattiin osin ennakoida, sillä se oli kerännyt yhteensä 14 Bafta-ehdokkuutta. Se on rohmunnut myös useita Golden Globe -palkintoja ja Oscar-ehdokkuuksia.
Marty Supreme jäi ilman
One Battle After Anotherin lisäksi palkintorohmuksi uumoiltiin kauhuelokuva Sinnersiä, joka oli ehdolla 13 kategoriassa. Sen palkintosaldo jäi kuitenkin kolmeen pystiin. Elokuva palkittiin parhaasta musiikista ja parhaasta käsikirjoituksesta, minkä lisäksi näyttelijä Wunmi Mosaku sai palkinnon parhaasta naissivuosasta.
Kolme pystiä keräsivät myös kirjailija Mary Shelleyn klassikkoromaaniin perustuva Frankenstein-kauhuelokuva sekä I Swear. Jälkimmäisessä pääosaa näyttelevä Robert Aramayo palkittiin sekä nousevana tähtenä että parhaasta miespääosasta.
