Laulaja Timo Kojo kertoi Studio55.fi-lähetyksessä leikkauksesta, jossa hänelle asennettiin sydämentahdistin. Hän seurasi tahdistimen asennusta monitoreista ja kuunteli lääkäreiden vitsailua.
Timo Kojo sai viime syksynä sairaskohtauksen asunnollaan. Hänellä oli pitkään ollut todella vetämätön olo, ja lopulta stressaava elämäntilanne vaati veronsa.
Tutkimuksissa yritettiin selvittää kohtauksen aiheuttajaa. Useiden tutkimusten jälkeen selvisi, että Kojon sydän kärsi vasemman puolen vajaatoiminnasta. Sen korjaaminen edellytti tahdistimen asennusta.
Tahdistin laitettiin paikallispuudutuksessa ilman nukutusta. Kojolla oli naurussa pidättelemistä, sillä lääkärit vitsailivat hänen mukaansa koko leikkauksen ajan. Kirurgi oli muun muassa huikannut Kojolle leikkauksen aikana: "Golf on sitten kielletty."
– Se oli huumoria vaan, Kojo huomauttaa.
– Mikään ei ole tahdistimen asentamisen jälkeen kiellettyä, Kojo heitti.
Muutamia mielenkiintoisia kieltoja sydämentahdistimen kanssa elämiseen kuitenkin liittyy. Kojo ei saa ampua pyssyllä, koska se iskee rintaan, eikä kantaa raskaita kantamuksia.
– Mikroaaltouunin päällä en saa maata. Harvoin tietysti tulee maattuakaan, Kojo naureskeli.
Avaimenperän kokoisen tahdistimen asentamisen jälkeen Kojon elämä on sujunut mallikkaasti ja kunto kohentunut. Kojo kertoi, että muutamalla urheilijallakin on vastaava tahdistin.
Uusimmat
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
22:07
Gasellit-yhtye muistelee ikimuistoisimpia festarimuistoja: "Pelasimme aamukuuteen asti"
-
21:34
Suomeen kaavailtu jättimäisiä vetyhankkeita – riittääkö niille sähköä?
-
21:30
Janette Lepistö huimaan merkkipaaluun Superpesiksessä
-
21:19
Seurapomolla keitti täysin kiinni – huristi pyörätuolilla huutamaan tuomarille keppiään heristäen
-
21:01
Kansainvälisten artistien keikkapalkkiot ovat kasvaneet huimasti – Ruisrockin promoottorin mukaan taustalla monta syytä
-
20:58
Jasper Pääkköselle yllättävä kutsu Lappiin, sai tiedon MTV:ltä häämatkallaan – näin hän vastaa ja esittää toiveensa kutsujalle
-
20:38
Merja Ylä-Anttila kertoo, miten leikkaukset vaikuttaisivat Ylen toimintaan: "Ei se millään juustohöylällä tule"
-
20:13
Italialaismies teki huimapäisen ennätyksen – näin sujuu nuorallakävely 137 metrissä
-
20:02
SM-liigasta tuttu maalitykki siirtyy KHL:ään
-
20:00
Salkkarit-poliisit hämmentyvät hälytystehtävässä: "Mitä helvettiä?"
-
19:58
Juniori löi toista jalkapallo-ottelussa – 15-vuotias poika kuoli
-
19:56
Saksa määräsi Venäjän konsulaatteja suljettavaksi maaperällään – MTV seuraa sotaa
-
19:04
Tämän takia Game of Thrones -tähti Pedro Pascal sai innokkailta faneiltaan silmätulehduksen
-
19:01
Eläinsuojeluhdistys kertoo "älyttömästä määrästä" loukkaantuneita siilejä – "Robottiruohonleikkurit kieltäisin lailla"
-
18:58
Jahtaamistilanteesta kehkeytyi epäilty törkeä ryöstö – poliisi pyytää havaintoja
-
18:32
Dominik Hašek ikuistettiin surulliseen videoon – Tshekin jääkiekolla murheellinen päivä
-
18:28
Manchester United -tähti joutui epämukavaan tilanteeseen – palkintojenjakajan seksistinen kommentti aiheutti kohun
-
Lataa lisää