Koira uhrautui perheen 7-vuotiaan tyttären puolesta – huikea uroteko

Kaksivuotias saksanpaimenkoira Haus joutui omistajiensa hylkäämäksi, mutta sai uuden kodin DeLucan perheen luota. Pian Haus todisti olevansa täydellinen valinta lemmikiksi, kertoo eläinuutisiin erikoistunut The Dodo.

Haus pelasti perheen 7-vuotiaan Molly-tyttären käärmeeltä. Koira asettui tytön ja kalkkarokäärmeen väliin, jolloin myrkkykäärme puri koiraa kolme kertaa. 

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Haus kiidätettiin eläinlääkäriin, jossa sen henki pelastui – juuri ja juuri. Perhe avasi joukkorahoituskampanjan Hausin korkeiden eläinlääkärikulujen kattamiseksi.

Ihmisten anteliaisuus on yllättänyt heidät täysin: alkuperäinen 28 000 dollarin, noin 26 000 euron, tavoite ylittyi huikeasti, ja tätä kirjoitettaessa koiralle on kerätty jo 51 000 dollaria, noin 48 000 euroa.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Kesäkuussa 2016 perhe ilmoitti, että Haus voi hyvin, vaikka sitä hoidetaan ja seurataan edelleen tarkasti. Lahjoitukset riittävät jo koiran hoitoon, ja ylijäävät varat DeLucan perhe aikoo ohjata hyväntekeväisyyteen eläinten hyväksi. Innokkaita lahjoittajia he kehottavat tekemään samoin – rahat voi lahjoittaa vaikkapa Hausin nimissä!

Tämä ystävyys sulattaa sydämesi:


Lue myös:

    Uusimmat