Antti Kujala: Kuin veljet keskenään. Neuvostoliiton itäeurooppalainen imperiumi (Minerva 2024). 485 s.
Venäjään voisi soveltaa entisen pääministerin Viktor Tshernomyrdinin meemimäistä analyysia kotimaastaan: Parhaamme yritimme, mutta kävi kuten aina ennenkin.
Ulkopuolisille tuo parhaan yrittäminen muuttuu kyseenalaiseksi, jos se tarkoittaa epäkunnioittavaa suhtautumista. Imperialisteille imperiumista luopuminen ottaa koville. Venäjä ei ole ollut poikkeus.
Ukrainan sodassa se on syyllistynyt sotarikoksiin. Venäjä-tutkija Antti Kujala muistuttaa kirjassaan, että niin se teki myös toisessa maailmansodassa. Erityisesti valloittamassaan Saksassa puna-armeija raiskasi ja tappoi. Josif Stalin kosti myös sillä tavoin natsi-Saksan tuhoamissodan Neuvostoliitossa.
Moraalinen alamäki
Kujalan kirja ei mullista vallitsevia näkemyksiä ja historiankirjoitusta toisen maailmansodan jälkeisestä itäblokista.
Stalin mietti lännen reaktioita toimiinsa, ja halusi ylläpitää välejä. Samoin tekivät hänen seuraajansa. Omassa imperiumissa riitti paimentamista.
Länsi oli retoriikassaan kommunisminvastainen, mutta pyrki sekin olemaan liikaa provosoimatta. Margaret Thatcher ja François Mitterrand eivät riemuin lähteneet yhdistämään Saksoja. Berliinin saarto ja Kuuban kriisi olivat silti paaluja, missä kulki Yhdysvaltain johtaman lännen sietokyvyn raja.
Neuvostoliitto piti kiinni alistamaan itäisestä Euroopasta loppuun asti. Mihail Gorbatshov puhui glasnostista ja perestroikasta, ja päätti lopulta olla sotkeutumatta kommunistinaapuriensa sisäisiin asioihin, mutta uskoi silti idealistisesti puna-aatteen vielä selviävän.
Stalin piti huolen, että Puolassa, Tshekkoslovakiassa, Unkarissa, Romaniassa, Bulgariassa ja DDR:ksi muotoutuneessa valtiossa nousivat valtaan Moskovalle alisteiset miehet. (Kommunistivallan aikana jotkut johtajat tosin myös osasivat uhmatakin Kremliä, kunhan se oli taktisesti oikea-aikaista.)
Lue myös: Salainen suunnitelma itärajalla 30 vuotta sitten: Suomi varautui tuhansien nälkäpakolaisten tuloon
Vuodet heti toisen maailmansodan päättymisen jälkeen ovat kirjan tiheintä aikaa. Muistutus siitä, miten ilmiannot, näytösoikeudenkäynnit, muut vankila- ja kuolemantuomiot, keskinäinen selkään puukottaminen ja nöyristely tuhoavat moraalin. Alamäestä tulee nopeasti liukas.
Kujala keskittyy yllä mainittuihin maihin, mutta toki Moskovalle hankalat Albania ja Jugoslavia tulevat välillä esiin. Suomea Urho Kekkosen pitkine valtakausineen ja Mauno Koiviston aikaa hän kuljettaa mukana, kuten myös lännen toimia.
Harppi-Saksa Kremlin erityisohjauksessa
DDR oli Neuvostoliiton arvokkain sotasaalis sopimuskumppanista eksistentiaaliseksi viholliseksi muuttuneelta Hitlerin Saksalta, ja kommunismin näyteikkuna. Itäblokin maista se olikin ’vaurain’ ja takasi kansalaisilleen kyyläyhteiskunnan ja jonkinlaista hyvinvointia.
Kreml halusi ohjata kaikkia Varsovan liiton maita, mutta harppi-Saksa oli sen erityisessä otteessa. Leonid Brezhnev kesällä 1970 teki Erich Honeckerille selväksi, ”että DDR oli Neuvostoliiton luomus, jonka se oli saavuttanut sotilaidensa verellä. Neuvostoliittolaisten ajattelutavan mukaan imperiumin rajojen koskemattomuus oli pyhä”.
Jokainen itäblokin maa oli tunnetusti omanlaisensa, muutos- ja kansannousuyrityksiä myöten. Nationalistinen Romania nähtiin lännessä itäleiriä hajottavana, Nicolae Ceaușescun armottomuudesta huolimatta.
Lue myös: Kommentti: Sergei Shoigu tarjoaa lännelle veren tahrimaa oliivinoksaa – puheet rinnakkaiselosta kaivettiin neuvosto-naftaliinista
Perinteisesti Venäjää uhmannut Puola oli jatkuva päänsärky Moskovalle, mutta neuvostojoukkoja ei enää vyörynyt Puolaan veljesavuksi kenraali Wojciech Jaruzelskin tueksi joulukuussa 1981. Kujalan mukaan tapahtumat Puolassa olivat tuolloin kuin ”eteläamerikkalaisessa sotilasvallankaappauksessa”. Ken sellaiseen haluaa sotkeutua...
Itäblokilla oli monta huonompaa korttia suhteessa länteen. Yksi niistä oli talous. Arkitavaroiden puute ja huono laatu, yleinen heikompi elintaso ja näkymät vauraampaan länteen alleviivasivat kommunistisen järjestelmän jälkeenjääneisyyttä. Asevoimat nielivät bkt:sta valtavasti, erityisesti Neuvostoliitossa.
Kuvaavaa on hyvin itäeurooppalainen, tinttimäinen, kirjainyhdistelmä Nöspl. Tästä DDR:n kansantalouden suunnittelun ja johtamisen uudesta talousjärjestelmästä ei tullut mitään.
1980-luvulle saavuttaessa itäinen Eurooppa oli taloudellisesti riippuvainen lännestä. Brezhnevin ja koko neuvostojohtokaartin tavoin Jähmettyneestä Neuvostoliitosta ei ollut apua. Gorbatshovilla oli muutamia vuosia myöhemmin edessään ympyrän neliöiminen.
Neuvostoliitolta loppuivat lihakset
Karkeus näyttää olevan itänaapurin johtajille hyve. Stalin oli väkivaltaisuudessaan omaa luokkaansa.
Siinä missä Vladimir Putin käyttää katukieltä, Nikita Hrushtshov muistetaan kenkänsä paukuttamisesta YK:ssa. Mutta hän osasi muutenkin öykkäröidä ja loukata sekä vihollismaiden että ”veljesmaiden” johtajia. Näiden kahden edellä mainitun välissä oli ennustettavampia ja käytökseltään miellyttävämpiä neuvostojohtajia, mutta kommunistisen johtovaltion johtajia kuitenkin.
Kujalan mukaan Moskovan imperiumia pitivät koossa ”ideologia, puoluevalta, puna-armeija ja Neuvostoliiton raaka-ainetoimitukset” satelliiteilleen. Kun Neuvostoliiton talous ei kyennyt saavuttamaan suuria ideologisia suunnitelmatalouden lupauksiaan, koko leiri kärsi. Pakotettu poliittinen yksimielisyys ei asiantilaa helpottanut.
Neuvostoliitolta loppuivat lihakset ja verisuonet kalkkeutuivat. Kujala lainaa tutkija Hannes Adomeitin määritelmää ”neuvostoimperiumin ylilaajenemisesta”, englanniksi Imperial overstretch. Kävi niin kuin kävi.
Kujala ei roimi Suomea muodikkaasta ylenpalttisesta suomettumisesta. ”Kun puhutaan suomettumisesta ja rähmällään olemisesta Neuvostoliiton jalkojen juuressa, on syytä muistaa myös ”lännettyminen” ja sen huomattavat yhteiskunnalliset vaikutukset.”
On taatusti ainakin yksi asia, missä kommunistinen järjestelmä onnistui. Se tuotti loputtoman määrän happamannerokkaita, katkeranriemukkaita, sarkasmilla öljyttyjä arki- ja poliittista elämää kuvaavia vitsejä. Olosuhteet pakottivat.
Sosialismihuumori ryydittää sopivasti Kujalan teosta, joka oli tämän arvion kirjoittajalle hyvä ja ajankohtainen kertaus Moskova-johtoisista vuosikymmenistä Euroopassa.