Ville Laamanen, H.K. Riikonen (toim.): Elämme uutta luovaa aikaa – Esseitä ja arvosteluja 1922-1950 (Teos 2019)
”Arvostelija aukasee kammionsa ikkunan ja huutaa ulos myrskyyn ja kaaokseen: Sotatorvi on soinut, nuoret runoilijat! Sotatorvi on soinut!” (Paavolainen Ylioppilaslehdessä 24/1922)
Olavi Paavolainen (1903-1964) oli jo elinaikanaan arvostettu kulttuurivaikuttaja, joka tuli tunnetuksi paitsi värikkäänä kirjoittajana myös matka-raporteistaan.
Paavolainen oli myös Tulenkantajien kantava jäsen sekä sotien jälkeen Yleisradion radioteatterin johdossa. Tämän kesän kynnyksellä julkaistu Elämme uutta luovaa aikaa – Esseitä ja arvosteluja 1922-1950 (Teos 2019) avaa yhä edelleen Paavolaisen kirjoittajakuvaa.
Mukana on lehtikirjoituksia kattavasti yli vuosikymmenten, joita on aiemmin julkaistu eri lehdissä ja artikkelikokoelmissa. Kirjasta saa hyvän kuvan Paavolaisen laaja-alaisuudesta: hän käsittelee teksteissään muun muassa arkkitehtuuria, kuvataidetta, kirjallisuutta, teatteria, tanssia, elokuvaa sekä tietenkin matkoja ja yhteiskuntaa.
Naiskirjailijat keräävät kiitosta – Pentti Haanpään teos teilataan
Kokoelmateoksessa kirjoitukset on koottu aihepiireittäin. Paksusta sidoksesta selvästi isoimman osuuden, lähes kolmanneksen, vievät kirjallisuusarvostelut ja -esseet. Tämä ei yllätä, olihan Paavolainen itsekin ennen muuta sanataiteilija ja toimittaja. Arvostelijana Paavolainen näyttäytyy kaikkiruokaisena: ajan kirjallisia tapauksia nostetaan esiin mutta myös sittemmin unohtunutta kausikirjallisuutta.
Muun muassa Ylioppilaslehdessä sekä Helsingin Sanomissa julkaistut kirjallisuuskritiikit keskittyvät pääosin kotimaiseen kaunokirjallisuuteen. Kiitosta saavat naiskirjailijat kuten ja Paavolaisen elämänkumppaninakin ollut . Miehistä Paavolainen nostaa jalustalle työläisproosan sekä äityy varsin runolliseksi arvioidessaan Suuri illusioni (WSOY 1928) -kirjaa.