Kirja-arvio: Kansainliitto – ei vain epäonnistumisia

Mikkelin teos on perusteellinen, runsaasti tietoa ja ymmärrystä Kansainliitosta olosuhteineen lisäävä. Järjestö monin osin epäonnistui konfliktien ratkaisuissa, vaikka Suomi saikin Ahvenanmaan. Se oli monen alan järjestäytynyt toimija.

Mikkeli pohjustaa Kansainliiton perustamista katsauksella poliittiseen, aattelliseen, taloudelliseen ja tekniseen kehitykseen ennen 1920-lukua, ja debattia järjestön perustamisesta.

Hän esittelee järjestön rakenteen - se oli ensimmäinen kansainvälinen, sen ajan globaali poiliittis-yhteiskunnallinen järjestö, jolla oli ennen näkemätön oma pysyvä paikka, toimitilat ja henkilökunta.

Geneve oli suhteellisen syrjäinen verrattuna esimerkiksi Lontooseen tai Pariisiin, mutta se kuitenkin houkutteli eri alojen ihmisiä, mikä loi konservatiiviseen sveitsiläiskaupunkiin kansainvälistä henkeä.

Mikkeli myös tuo esiin useita järjestön keskeisiä vaikuttajia. Missä tahansa järjestössä henkilökohtaiset kyvyt, kokemukset, suhteet ja luonteenpiirteet eivät pitäydy organisaatiokaavion raameissa.

Heitä olivat muun muassa kansainliiton pääsihteereinä toimineet Eric Drummond ja Joseph Avenol, sosiaaliosaston johtaja Rachel Crowdy, eteläafrikkalaistaustainen asianajaja Jan Smuts ja järjestön pakolaisasioiden komissaari, Nobel-palkittu tutkimusmatkailija Fridtjof Nansen.

Oli siellä väkeä myös vastikään itsenäistyneestä Suomesta.

Harmi ettei Mikkeli ole liittänyt kirjaansa kuvaa Hjalmar Procopéstä, joka toimi puheenjohtajana Kansainliiton yleiskokouksen istuntokauden avajaisissa 1928. Diplomaattipiireissä sulavasti kuin kupla sampanjassa liikkunut Procopé oli luonnehdintojen mukaan muun muassa atleettisen komea, kreikkalaisjumalankasvoinen Suomen Apollo, ja kuulemma Rivieralta asti ”joutilaita” vallasrouvia saapui ihailemaan häntä. Pitihän tuo googlata, ja kyllä yläluokan rouvat saivat mitä tulivat katsomaan.  

Työnsä puolesta suomalaiset pyrkivät 1920-luvulla ajamaan kieltolain hengessä ”alkoholin sääntelyä”, ja taloustukea sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneille valtioille.

On pitkä lista alueita, joilla Kansainliito toimi, mutta joista suuri yleisö ei juuri tiedä, maailmansodan voittaneiden siirtomaavaltojen resurssileikkikenttää, mandaattialuehallintoa lukuun ottaamatta.

Näihin Mikkeli onneksi paneutuu tehden Kansainliitolle historiallista oikeutta.

Järjestö pyrki lievittämään suursodan jälkeisiä sotavanki-, pakolais- ja vähemmistökysymyksiä. Tässä maineikkaaksi ja auttavaksi asiakirjaksi nousi Nansenin passi, jolla vailla kansallisuutta oleva henkilö pääsi liikkumaan toiseen maahan, ei toki vailla huolia.

Kansainliitto pyrki parantamaan niin työ- kuin sosiaalisia oloja, ja sen itsenäisenä osana alkoi toimia kansainvälinen työjärjestö ILO. Geneven järjestö myös kamppaili orjuutta ja kulkutauteja vastaan, ja paremman ravinnon puolesta.

Kansainvälisessä rikollisuudessa Kansainliitto näki kukistettavaa esimerkiksi ihmis- ja huumekaupassa ja terrorismissa, jota harjoitettiin paljon maailmansotien välissäkin.

Järjestön ´ensimmäisenä maailmassa’-merkityksestä olkoon esimerkkinä 1931 päätöslauselma, jolla rajoitettiin huumeiden valmistusta ja säädeltiin levittämistä. Se oli aikaa, jolloin huumeiden käyttöä ja suhtautumista ei leimannut Richard Nixonin 1971 aloittama, Yhdysvaltain ja siten laajalti maailmalla yhä vaikuttava sota huumeita vastaan -politiikka.  

Kansainliitto myös näki rauhantyön osana epätarkan tai tahallisesti väärän tiedon levittämisen tunnistamisen ja estämisen tiedotusvälineissä. Siis valeuutiset.

Massavaikuttamista järjestö pohti myös, ja se oli huolissaan yhdysvaltalaisen elokuvabisneksen yliotteesta.

Kansainliiton elokuvainstituutti Ieci avattiin Roomassa. Paikka ei ollut sattumaa, sillä elokuvan viestintävoiman haistaneen Benito Mussolinin Italia rahoitti sitä. Instituutti sijoitettiin Villa Torloniaan, missä Mussolini asui.

Vaikka Ieci tuotti erilaisia valistuselokuvia, diktaattori osasi hyödyntää sitä. Niinpä Ieci mm. oli mukana perustamassa 1932 Mussolinin propagandan edistämiseksi tarkoitettuja Venetsian elokuvajuhlia.

Kansainliitto myös halusi vaikuttaa kouluopetuksen sisältöihin. Tieteen kentällä sen henkisen työn komitea näki työsarkaa kirjasto- ja museoyhteistyöstä arkeologiseen tutkimukseen, historiallisten rakennusten suojeluun ja tieteellisten julkaisujen vaihtamiseen. Unesco-henkeä ennen Unescoa.

Joskus Kansainliiton inspiroimat tieteelliset tavoitteet lähtivät omalle kiertoradalleen.

Belgialaiset Henri La Fontaine ja Paul Otlet perustivat 1895 Brysseliin Bibliografian kansainvälisen instituutin. Tämän Kansainliiton ulkopuolella toimivan laitoksen vaatimaton tavoite oli kerätä kaikki maailmassa oleva kirjoitettu tieto kaikilla kielillä.  

La Fontainen ja Otletin arkistot tuhoutuivat toisessa maailmansodassa.

Kansainliitto epäonnistui, kompuroi, paransi lukuisten ihmisten oloja, loi uusia käytäntöjä ja toimintamalleja eri aloille, ja edusti järjestäytyneesti globalisoitunutta maailmaa omassa ajassaan.

Se toimi esimerkkinä ja siltana YK:hon, vaikka tämä ei edeltäjäänsä halunnut muistella. Siitäkään huolimatta, että YK peri Kansainliitosta parisensataa työntekijää ja asiantuntijaa, rahaa, kiinteistön ja irtaimistoa.

• 8.3.06:30
  Kirja-arviot

  Kirja-arvio: Ovatko sinunkin pankkisi ja autosi latinalaisia?
• 8.3.05:27
  Huomenta Suomi

  Suomen laivaston katastrofista vaiettiin neljä vuotta – pimeä Itämeri nielaisi 271 merisotilasta hetkessä
• 7.3.06:00
  Kirja-arviot

  Mittava puukaupunginosa tuhottiin lähes viimeiseen taloon Helsingissä
• 3.3.19:44
  USA:n isku Iraniin

  Peilisalistaan tunnettu Unescon maailmanperintökohde vaurioitunut Iranissa
• 2.3.16:58
  Taide

  Hollantilaismuseon maalaus paljastui 65 vuotta piilossa olleeksi Rembrandtiksi
• Lataa lisää