Kilot eivät kerro kaikkea – miksi ylipainoisista yksi sairastuu, toinen ei?
Miksi kahdesta ylipainoisesta ihmisestä toinen saattaa sairastua liikakilojensa takia, toinen ei? Lihavuustutkija ja apulaisprofessori Kirsi Pietiläinen Helsingin yliopistolta pohti asiaa Studio55.fi-lähetyksessä.
– Osittain taustalla on varmaan perimä. Toisille ylipaino ei aiheutakaan niin paljon niitä sairastumisriskejä. Mutta yhtä hyvin voi olla niin, että on painava ihminen, mutta hän syö varsin terveellisesti tai kiloistaan huolimatta liikkuu. Myöskin tämän tyyppiset asiat suojaavat sairastumisilta, Kirsi Pietiläinen sanoi lähetyksessä.
– Siksi aina vähän vastustankin sitä ajatusta, että katsotaan vaan, miltä ihminen näyttää, ja sillä tavalla tehdään johtopäätös, kuinka sairas ihminen on tai kuinka epäterveellisesti hän elää. Se on minusta aina väärä lähtökohta.
Pietiläisen mielestä ylipainoisten syyllistäminen kertoo vinoutuneista asenteista.
– Jos sellainen haukkuminen tai syrjintä, jota lihavat monesti kertovat kokevansa, olisi auttanut, niin eihän tässä maassa olisi enää yhtään lihavaa. Kyllä minun mielestäni asenneilmapiiri on tässä selvästi sen kaltainen, että nyt tarvitaan vähän muutosta sinne puolelle, Pietiläinen sanoi.
Uusimmat
-
07:01
Päivittäinen kipu varjosti Ilarin, 29, elämää – nyt ex-ammattiurheilija on osa jättimäistä suomalaisilmiötä: "Tässä pysytään"
-
06:55
Ainakin sata ihmistä kuollut hääjuhlassa Irakissa
-
06:50
Ilves kirouksen kourissa SM-liigassa – Antti Pennanen kommentoi merkittävää ongelmaa: "Se on todella vaikeaa"
-
06:45
Tuleeko MM-kalenteriin palaavasta kisasta Rovanperän näytös? Chilen rallissa suomalaiskuskille osuvat erikoisuutensa
-
06:45
Nämä ruoat voivat pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä – syötkö jo?
-
06:42
Kansalaisaloite Venäjän Maarianhaminan-konsulaatista keräsi 50 000 allekirjoitusta – etenemässä eduskuntaan
-
06:32
Hollywood-tuotannot lamauttanut käsikirjoittajien lakko päättyy
-
06:27
Neljän lapsen yksinhuoltaja etsii kuumeisesti uutta asuntoa Helsingin vuokrakurimuksessa: "Olen peloissani"
-
06:05
Niko Ranta-aho kertoo kirjassaan, kuinka sai kuulla Sofia Belórfin ja Stefan Thermanin suhteesta – totuuden kertoi Martina Aitolehti
-
06:04
SM-liigan huutelukohussa rajuja epäonnistumisia, Lauri Marjamäen tulevaisuus tapetilla – Petteri Sihvoselta kova paljastus Kiekko-Espoosta
-
05:50
Tuomari: Trump yliarvioi omaisuuttaan miljardeilla saadakseen parempia sopimuksia
-
05:50
Mies keksi kavalan keinon kiertää ex-kumppaninsa sosiaalisen median estot – rakkaudentunnustukset perille 0,01 eurolla
-
05:37
Zelenskyi: "Hyviä merkkejä nähtävissä" – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Koulukiusaaminen on liian laimea sana – rikosilmoitus kannattaa tehdä matalalla kynnyksellä
-
05:11
Ammattiliittojen mielenilmaukset jatkuvat tänään – pääministeri Orpo tapaa työmarkkinajohtajia
-
23:43
Zelenskyi videopuheessaan: "Pakotteet eivät riitä pysäyttämään Venäjän aggressiota" – MTV seuraa sotaa
-
23:39
IEA: Sota Ukrainassa on vauhdittanut vihreää siirtymää
-
22:54
MTV Uutiset Detroitissa: Joe Biden kävi osoittamassa tukeaan lakkoilijoille – Trump syyttää suunnitelmiensa kopioinnista
-
22:20
Suomi väänsi savessa – arvokas voitto karmealta kentältä
-
22:05
Bruce Willisin vaimo kertoo miehensä tämänhetkisestä terveydentilasta: "Se on todella kaunis asia surun joukossa"
-
Lataa lisää