Kiinnostaako avaruus? – Nasa etsii planeettojenvälistä upseeria suojelemaan ulkoavaruudesta tulevilta uhilta

Nasa etsii uutta työntekijää. Työnimenä olisi planeetan suojelu-upseeri. Tehtävän kuva on suojella maata ulkoavaruudesta tulevilta uhilta.

BBC:n mukaan Nasan työtarjouksen tarkempi sisältö on välttää biologista saastumista joko ihmisten tai miehittämättömien alusten tekemillä avaruusmatkoilla.

Suojelu-upseerin tehtävä toimii kahteen suuntaan. Maata pitäisi kyetä suojelemaan avaruudesta tulevilta uhilta ja muita planeettoja ihmisen aiheuttamilta tuhoilta.

Palkka on kelvollinen. BBC:n mukaan se liikkuu 124 000-187 000 dollarin välillä. Valitettavasti esimerkiksi suomalaiset eivät voi hakea maapalloa suojelemaan. Hakemus on ollut avoin Yhdysvaltojen kansalaisille viime kuusta lähtien.

Hakukriteerit ovat kovat. Hakijalla täytyy olla kokemusta planetaarisesta suojelusta ja kokemusta avaruusohjelmista. Tutkinto fysiikasta tai matematiikasta on eduksi. Hakijan täytyy läpäistä tiukka turvallisuustarkastus.

Idea ei ole uusi. Jo 1960-luvun lopulla YK pohti samanlaista virkaa.

Lue myös:

    Uusimmat