Kauneutta kerrakseen! Anni Uusivirta biletti jahdilla malliystäviensä kanssa

Dubaissa asuva mallikaunotar Anni Uusivirta vietti aikaansa upeiden ystäviensä kanssa jahdin kannella.

Miss Suomi -kilpailuun vuonna 2011 osallistunut Anni Uusivirta elää luksuksen täyteistä elämää Dubaissa. Lentoemäntänä yksityisessä lentoyhtiössä työskentelevä kaunotar on löytänyt Arabiemiraateista myös rakkauden tummasta espanjalaismiehestä.

Miljonäärin yksityiskoneen lentoemäntänä toimiva Anni viihtyy myös vapaa-ajallaan luksusolosuhteissa. Hän julkaisi tiistaina Instagramissaan kuvan, jossa hän poseeraa jahdin kannella kolmen muun kaunottaren kanssa.

Bikinikuva onkin kerännyt satoja tykkäyksiä ja ylistäviä kommentteja. Muut kuvassa olevat kaunottaret lienevät Annin kollegoja mallimaailmasta. Ainakin nelikko täyttää mallinmitat mukisematta.

Anni Uusivirta palasi Dubaihin asuttuaan Suomessa nelisen vuotta. Anni kertoi vuoden 2014 lopulla MTV.fille Suomeen palaamisen olleen lopulta aikamoinen kulttuurishokki. 

– Vuonna 2011 ajattelin, että nyt tulen Suomeen ja jään tänne. Se ei kuitenkaan ollut niin helppoa.  Olin vähän orpona täällä.  

–  Sitä jotenkin luulee aina, että kun tulee takaisin kotiin, niin aika olisi pysähtynyt ja kaikki olisivat odottaneet minua Suomessa. Kaikki kuitenkin kasvavat ja elävät, muuttuvat. Se oli vaikeata, oli todellinen kulttuurishokki tulla takaisin.

Kaunotar ei kuitenkaan teilaa mahdollisuutta muuttaa takaisin synnyinmaahansa.

–Jossain vaiheessa voi olla, että palaan Suomeen, mutta en ainakaan lähivuosina, hän pohti aiemmin.

Lue myös:

    Uusimmat