Dubaissa asuva malli ja lentoemäntä Anni Uusivirta odottaa esikoistaan, kertoo Ilta-Sanomat.
Malli ja lentoemäntä Anni Uusivirta ja hänen kumppaninsa brasilialainen jujutsuvalmentaja Leandro Fideles odottavat esikoistaan. Uusivirta kertoo asiasta Ilta-Sanomien haastattelussa.
– Minusta tulee äiti kesän alussa. Vauva on paras syntymäpäivälahja, vaikka hän ei ihan ehdikään mukaan syntymäpäivilleni toukokuun puolivälissä, Uusivirta sanoo lehdelle.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Pari meni kihloihin syksyllä 2024 ja avioitui samana vuonna 16. joulukuuta.
– Olen naimisissa ja täytän toukokuussa 40 vuotta. En halunnut odottaa niin pitkään, että mahdollisuus lapseen menisi ohi, Uusivirta kertoo Ilta-Sanomille.
Uusivirta valittiin vuonna 2011 Miss Suomi -kilpailussa lehdistön ihannetytöksi. Hän voitti vuonna 2012 Viidakon tähtöset -ohjelman.

