Kauanko teillä vielä on pimeää? Utsjoella aurinko nousee seuraavan kerran tammikuussa

Talven pimein päivä koko maassa on talvipäivänseisaus, mutta kauanko kaamos kestää kotikunnassasi? Katso!

Suomen pohjoisimmassa kunnassa, Utsjoella kaamos alkaa 26. marraskuuta 2016. Auringonsäteistä päästään nauttimaan jälleen tammikuun puolivälin jälkeen, sillä Utsjoella kaamos kestää 52 vuorokautta.  

Kaamos eli polaariyö tarkoittaa ajanjaksoa, jolloin aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. Kaamos saapuu Suomen pohjoisimpiin kolkkiin ensin, ja valuu hiljalleen etelämmäksi. Helsingissä varsinaista kaamosaikaa ei ole.

Sodankylässä, joka on reilu sata kilometriä napapiirin pohjoispuolella, kaamos alkaa 20. joulukuuta 2016 ja kestää neljä päivää. Kilpisjärvellä kaamos kestää 25.11.–17.1.

Talven pimein päivä koko maassa on talvipäivänseisaus. Päivän pituus on lyhimmillään tuona keskitalven juhlapäivänä juuri ennen joulua. Vuonna 2016 talvipäivänseisaus on 21. joulukuuta kello 12.44. Sen jälkeen päivät alkavat pidetä jälleen.

Vaikka kaamos on vuoden pimeintä aikaa, ei silloin kuitenkaan ole pilkkopimeää. Suomen Lappi on lähellä napapiiriä, jossa aurinko on kaamoksen aikaan lähellä taivaanrantaa. Aurinko paistaa ilmakehän yläosiin ja sieltä siroaa maahan hajavaloa.

Utsjoki

Kaamos alkaa: 26.11.2016

Kaamos kestää: 52 vuorokautta

Inari

Kaamos alkaa: 4.12.2016

Kaamos kestää: 36 vuorokautta

Enontekiö

Kaamos alkaa: 6.12.2016

Kaamos kestää: 32 vuorokautta

Muonio

Kaamos alkaa: 10.12.2016

Kaamos kestää: 24 vuorokautta

Kittilä

Kaamos alkaa: 14.12.2016

Kaamos kestää: 16 vuorokautta

Sodankylä

Kaamos alkaa: 20.12.2016

Kaamos kestää: 4

***

Tunnista kaamosrasituksen oireet 2:15


Lue myös:

    Uusimmat