Mainos

Käsittämätön villitys tärveli perheenäidin auton – kelvoton nuori mätkähti tuulilasiin

1:29

Nuorison uusi villitys levottomalla asuinalueella on heittäytyä auton konepellille koko kehollaan.

Perheenäiti Michaela Camm Leedsissä, Isossa-Britanniassa sai selville, että nuorukainen oli rikkonut hänen autonsa tuulilasin heittäytymällä siihen tahallaan. Turvakamerat tallensivat videon ilkivallan teosta.

Camm oli asentanut turvakameroita pihaansa vain viikkoa ennen välikohtausta, sillä hänen asuinalueensa oli muuttunut levottomaksi.

– Kuvittelin aluksi, että tuulilasi oli rikottu tiiliskivellä. Mutta joku kertoi minulle, että näyttää aivan siltä kuin joku olisi heittäytynyt auton päälle, Camm kertoo.

Video paljastikin Cammille, että huppariin pukeutunut henkilö oli heittäytynyt koko kehollaan hänen Volkswagen Golfinsa konepellille.

– Olin aivan haavi auki, kun näin turvakameran kuvaaman videon. En voinut uskoa silmiäni, Camm sanoo.

Videolta näkee kuinka nuorukaisen vasen hartia pirstoo auton tuulilasin heittäytymisen seurauksena, ja kuinka kelvoton teini pakenee paikalta neljän kaverinsa kanssa.

Teko on osa paikallista nuorison villitystä, jossa nuoret tekevät ilkivaltaa autoilla samalla tavalla. Sosiaalisessa mediassa tiedetään parikymmentä muuta vastaavanlaisen ilkivallan tekoa alueella.

– Oliko hän jopa valmistautunut ja laittanut itselleen jonkinlaisia suojavarusteita, Camm pohtii.


***

2:13

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.