Karmea onnettomuus harjoituksissa oli viedä Maisie Hillin, 22, hengen – tähtää olympialaisiin: "Olen todella iloinen, että se tapahtui"

Lumilautailija Maisie Hillin elämä mullistui tammikuussa. Itse asiassa hänen elämänsä oli vähällä päättyä. Huiman nousun maailman lumilautailueliittiin tehnyt englantilainen loukkaantui vakavasti, mutta suunnittelee jo paluuta mäkeen.

Hill oli laskemassa Sveitsissä, kun kaikki meni pieleen harjoituksissa, kertoo BBC. Englantilainen törmäsi kovassa vauhdissa jääseinämään. Seuraukset olivat vakavat.

Hill mursi selkärankansa, kylkiluitaan ja lantionsa. Myös hänen aivonsa, keuhkonsa ja maksansa kärsivät.

– Sain kolmannen asteen repeämän maksaani, mikä tarkoitti sitä, että menetin yli 20 prosenttia verestäni. Lähes kuolin sen takia, Hill kertoi BBC:lle.

Hillin nousu maailmancupiin oli ollut  rakettimainen. 

Edellisellä kaudella Hill laski uransa ensimmäisessä maailmancupin kilpailussaan seitsemänneksi slopestylessa. Eurooppa-cupissa hän nousi palkintokorokkeelle kolmospaikalle big air -kilpailussa. Uusi kausi oli alkanut kahdella big airin kymmenennellä sijalla maailmancupissa.

– Harjoituskausi meni todella hyvin. Se oli luultavasti paras koskaan. Opin paljon uusia temppuja ja kehityskäyräni nousi raketin lailla. Sen piti olla paras kauteni koskaan.

Kaikki katkesi hetkessä. Hill kertoo, että hänet vietiin mäestä helikopterilla sairaalaan hätäleikkaukseen.

– Muistan pieniä pätkiä. Muistan sen olleen todella kivuliasta, muistan tunteneeni olleeni kuin kassillinen luita, koska mikään ei ollut paikoillaan.

Hidas toipuminen

Leikkauksen jälkeen Hilliä hoidettiin sairaalassa kahden viikon ajan. Ensimmäisen viikon hän oli täysin sänkypotilaana.

– Olin todella allapäin. Tuntui kuin minulta olisi viety kaikki, Hill kuvailee.

– Palasin nollapisteeseen. En tiennyt, koska pystyisin kävelemään jälleen tai pystyisinkö koskaan laskemaan.

Neljä kuukautta onnettomuuden jälkeen Hill toipuu onnettomuudesta kotonaan Gloucestershiressa. Laskija on opetellut uudelleen kävelemään. Kuntoutus jatkuu saliharjoittelulla ja uinilla.

Myös laskijan mieli on toipunut.

– Tunnen oloni todella positiiviseksi. Olen oppinut paljon tästä loukkaantumisesta ja olen todella iloinen, että se tapahtui. Minusta tuntuu siltä, että se oli tarkoitettu tapahtuvaksi minulle, Hill sanoo.

– Tiedän, että haluan tätä enemmän kuin koskaan aiemmin. Haluan menestyä olympialaisissa ja päästä X Gamesiin. Haluan olla paras versio itsestäni.

Paikallisessa kahvilassa työskentelevä Hill suunnittelee palaavansa mäkeen kesään mennessä. Paluu kisoihin siintää edessä ensi syksynä.

Naisen elämänasenne on mennyt uusiksi.

– Katson maailmaa täysin eri tavalla ja haluan vain yrittää kovemmin kuin koskaan aiemmin, Hill sanoo.

– Tiedän nyt, miltä tuntuu olla epätietoinen siitä, pystynkö enää laskemaan. Se on mätää, enkä halua koskaan enää tuntea niin. Aion yrittää kovemmin kuin koskaan.

Lue myös:

    Uusimmat