Kalle Samooja golfasi upeasti toiseksi Euroopan-kiertueella! Voittotaistelussa ikävää draamaa

Kalle Samooja golfasi uransa parhaan Euroopan-kiertueen kisan ja sijoittui jaetulle toiselle sijalle Sveitsin Crans Montanassa.

Pääkiertueella ensimmäistä kauttaan pelaava Samooja oli vielä ennen sunnuntain päätöspäivää jaetulla viidennellä sijalla, kolmen lyönnin päässä kärjestä. Suomalainen pelasi viimeisen kierroksen 67 lyönnillä ja jakoi kärkipaikkaa neljän muun miehen kanssa, minkä myötä voitosta käytiin uusinta.

Uusintaan astelivat yhteistuloksella -14 Samoojan ohella Ruotsin Sebastian Söderberg, Argentiinan Andres Romero, Pohjois-Irlannin Rory McIlroy ja Italian Lorenzo Gagli.

Uusinnassa nähtiin kivuliasta draamaakin, kun pallo napsahti Gaglin lyönnistä naiskatsojaa takaraivoon. Nainen sai tämän jälkeen ensiapua.

Samoojan toinen lyönti onnistui uusinnassa upeasti ja vyöryi noin parin metrin päähän reiästä. Söderberg oli ainoana miehenä selvittänyt reiän kolmella lyönnillä, ja samaa vaadittiin Samoojalta jatkoreiälle pääsemiseksi. Suomalaisen putti lipui kuitenkin ohi, ja hän sijoittui jaetulle kakkossijalle muiden uusintaan yltäneiden pelaajien kanssa.

Samoojan kärkitaistelun takeena oli varsinkin loistava lauantai, jolloin hän pelasi uransa parhaan Euroopan-kiertueen kierrostuloksen. Samooja käytti kierrokseen vain 62 lyöntiä, kahdeksan alle ihannetuloksen. 

Samooja tienaa kakkossijasta 166 000 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat