Kahdella lemmikkikissalla todettiin korona New Yorkissa: "Ensimmäiset positiivisen testituloksen antaneet lemmikit Yhdysvalloissa"

Näin teet itsellesi tai läheisellesi maskin minuutissa – Muista, tekemäsi maski ei ole henkilönsuojain! 1:50
Näin teet itsellesi tai läheisellesi maskin minuutissa – mutta muista, tekemäsi maski ei ole henkilönsuojain!

Kahdelta hengitystieoireita saaneelta kissalta on löytynyt koronavirusta New Yorkissa.

Kahdelta kissalta on löytynyt koronavirusta New Yorkissa, kertoo CNN. Kummallakin kissalla oli viranomaisten mukaan lieviä hengitystieoireita.

– Nämä ovat ensimmäiset positiivisen [korona]testituloksen antaneet lemmikit Yhdysvalloissa, maatalousministeriö kommentoi.

Kissojen odotetaan toipuvan täysin.

Kissoilla hengitystieoireita

Ensimmäisen kissan testasi eläinlääkäri hengitysoireiden havaitsemisen jälkeen. Omistajilla ei ollut todettu koronavirusta.

Viranomaisten mukaan kissa on voinut saada tartunnan kodin ulkopuolelta, tai oireeton tai vain lieviä oireita koronaviruksesta saanut asukas on voinut tartuttaa viruksen kissaan.

Toinen kissa asui eri alueella kuin ensimmäinen kissa. Tälläkin kissalla oli lieviä hengitystieoireita. Omistajalla oli aiemmin todettu koronavirus. Omistajalla oli myös toinen kissa, jolla ei havaittu sairauden merkkejä.

Ei todisteita siitä, että lemmikit levittäisivät koronavirusta

Yhdysvaltain tautikeskus on antanut ohjeeksi, että esimerkiksi koiraa tulee lenkittää etäällä muista ihmisistä ja eläimistä. Lemmikkienkään ei pitäisi korona-aikana mennä kokoontumisiin, kuten koirapuistoon.

Yhdessä Yhdysvaltain tautikeskuksen kanssa maatalousministeriö muistutti, ettei ole mitään todisteita siitä, että lemmikit levittäisivät koronavirusta Yhdysvalloissa.

Lähde: CNN.com

Lue myös:

    Uusimmat