Joulupukki ja joulumuori osallistuivat tapahtumaan Georgiassa, kaksi päivää myöhemmin kummallakin todettiin koronavirustartunta – noin 50 lasta altistui
Ainakin noin 50 lapsen arvioidaan altistuneen koronavirukselle perinteisessä joulutapahtumassa Yhdysvaltain Georgiassa.
Yhdysvaltain Georgiassa sijaitsevassa Ludowicin kaupungissa järjestettiin joulukuun alussa perinteinen joulutapahtuma, jossa joulupukki ja joulumuori tulivat tervehtimään lapsia. Pari päivää tapahtuman jälkeen kummallakin todettiin koronavirustartunta, kertoo CNN.
Ohjelmaan oli kuulunut muun muassa se, että lapset ottivat yhteiskuvia vanhan valkoparran kanssa. Arviolta 50 lasta meni valokuvattavaksi pukin viereen.
Oireettomia tapahtumapäivänä
Long Countyn komission puheenjohtaja Robert Parker kertoo tiedotteessa, että kaksikolla ei ollut ollut oireita tapahtumapäivänä.
– Olen itse tuntenut "joulupukin” ja ”joulumuorin” koko elämäni ajan ja voin vakuuttaa, että he eivät ikinä tietoisesti tekisi mitään, mikä asettaisi lapset vaaraan, hän kertoi.
– He ovat esiintyneet näissä rooleissa vuosien ajan ja yksi tärkeimpiä asioita heille heidän elämässään on tuoda iloa lapsille lomakauden aikana.
Parkerin omat lapset olivat myös menneet ottamaan yhteiskuvia joulupukin kanssa. Hänellä ja hänen perheellään ei ole ollut koronaviruksen oireita.
Parker kertoi tiedotteessa myös, että valtaosa komiteasta oli hänen kanssaan samoilla linjoilla. Parkerin mukaan piirikunnassa aiotaan jatkaa suunnitellusti jouluperinteiden kanssa, jotta keskelle poikkeuksellista aikaa saataisiin ”pieni pala normaalia elämää”. Toisaalta hän kertoi CNN:lle, että mitään muuta ohjelmaa ei loppuvuodelle ole suunniteltu.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit tai lisää koronaviruksesta.
Lähde: CNN
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää