Johanna Pakonen taas tangokilpailussa – mistä on kyse?

Vuonna 2002 Tangomarkkinoiden tangolaulukilpailun kuningattareksi kruunattiin laulaja Johanna Pakonen Oulusta. Tänä vuonna semifinaaliin on päässyt jälleen oululainen Johanna Pakonen, mutta mistä oikein on kyse?

Seinäjoen Tangomarkkinoiden semifinaalissa kilpailee viikonloppuna 32 laulajaa. Yksi semifinalisteista on oululainen Johanna Pakonen. Vuonna 2002 Tangomarkkinoilla kruunattiin tangokuningattareksi Johanna Pakonen, mutta tänä vuonna kilpaileva Johanna Pakonen on eri nainen, samasta nimestä ja kotipaikkakunnasta huolimatta. Mittavan uran luoneen, 37-vuotiaan Johanna Pakosen 21-vuotias nimikaima on jo tottunut siihen, että hänet sekoitetaan tangokuningattareen.

– Johannan voittaessa vuonna 2002 sain paljon onnitteluita puheluina ja viesteinä. Vieläkin esimerkiksi Johannan syntymäpäivänä saan onnitteluja tai jonkun keikan jälkeen hänelle tarkoitettuja puheluita, tangokilpailuun nyt pyrkivä Johanna Pakonen kuvailee.

Molemmat Pakoset ovat kotoisin Oulusta ja nuorempi heistä kertoo MTV3.fille Pakosten mummojen olleen ystäviä aikoinaan.

– Sattumalta tuli sitten samannimiset lapsenlapset, Pakonen nauraa.

Johannan nimi pomppaa esiin tangosemifinalistien listalta ja aiemmin se on hämmentänyt Oulun kaupunginteatterissa.

– Teatterissa esitettiin opiskelijatyönä tehtyä West Side Story -musikaalia, jossa olin mukana. Kun nimeni painettiin lehteen ihmettelivät monet, että miten se voi olla opiskelijatyö jos Johanna Pakonen on mukana. Kaupan kassalla henkkareita kysyttäesssä on myös hämmästelty ja Johannan faneille olen välillä joutunut selittelemään asiaa, mutta ei se haittaa.

Kauniit laulajat kieltämättä muistuttavat toisiaan vaaleine kutreineen. 21-vuotias Pakonen kertoo myös jutelleensa aiheesta tangokuningattaren kanssa.

– Tiedän Johannan ja olen hänelle kertonut näistä kommelluksista. Käsittääkseni emme kuitenkaan ole mitään sukua, korkeintaan kaukaista.

Tangokuningattaren kaimana olemisesta saattaa olla myös hyötyä:

– Nettiäänestyksessä saatoin olla etuoikeutettu, kun monet klikkaavat helposti jo tunnettua nimeä, Pakonen miettii.

Jännittynein mielin semifinaaliin valmistautuva Pakonen ei ole tässä vaiheessa vielä miettinyt tulevaisuuttaan ja mahdollisen musiikkiuran mutkia saman nimen takia.

– Pitää sitten ehkä ottaa joku nimi, mikä ei mitenkään liity omaan nimeen. Tai olla vaikka Johanna P, vähän samaan henkeen kun Anna Puu ja Kaija Koo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat