Mainos

Jo kertaalleen kuopattu Lantikka teki tänään näyttävän paluun – tällainen on täysin uusi Defender

2:36
Legendaarinen Lantikka is back! Tässä on uusi Defender.

Brittiläinen maastoautovalmistaja Land Rover on esitellyt legendaarisen Defenderin seuraavan sukupolven.

Viimeinen Land Rover Defender rullasi ulos Solihullin-tehtaalta tammikuussa 2016. Tai viimeinen ja viimeinen, ei mennyt kuin pari vuotta, kun Land Rover ilmoitti, että heillä on suunnittelupöydällä aivan uusi Defender. Defenderin ensimmäinen rupeama kesti 68 vuotta, minkä aikana se ei kokenut merkittäviä ulkonäöllisiä muutoksia.

Defenderin uusi tuleminen lähteekin uudistuneesta ulkonäöstä. Land Rover paljasti odotetun uutuuden tänään Frankfurtin autonäyttelyn alla. Yhtäläisyydet kaikkien tuntemaan Lantikkaan, kuten lyhyet etu- ja takaylitykset sekä laatikkomainen muotoilu, eivät ole kuitenkaan hävinneet minnekään.

Astetta premiumimpi

Uutta on erityisesti se, mihin Defender sijoittuu valmistajan mallisalkussa. Siinä missä edellinen Defender oli karun yksinkertainen, riisuttu ja verrattavissa työkaluun, on uusi huomattavasti korkeatasoisempi ajoneuvo. Ei sen sisätiloista ole haastamaan esimerkiksi lippulaivamalli Velaria, mutta kyse on joka tapauksessa täysin nykypäivän kriteerit täyttävä auto myös ohjaamoltaan.

–  Uusi Defender kunnioittaa menneisyyttään, mutta ei lukittaudu siihen. Tämä on uusi Defender uudelle aikakaudelle, toteaa Land Roverin suunnittelujohtaja Gerry McGovern.

Maastoauto sanan varsinaisessa merkityksessä

Koska kyseessä on Land Rover Defender, ei auton maasto-ominaisuuksia ole unohdettu. Jatkuva neliveto, automaattivaihteisto sähköisesti kytkettävällä alennusvaihteistolla, elektronisesti ohjattu keskitasauspyörästön lukko ja lisävarusteinen aktiivinen takatasauspyörästön lukko tekevät vaikeissakin paikoissa navigoinnista jos ei nyt helppoa, niin ainakin mahdollista.

Kuljettajan mukautettavissa oleva maastoajomoodi antaa kokeneille maastokuskeille mahdollisuuden hienosäätää yksittäisten toimintojen asetuksia kulloisiinkin olosuhteisiin. Kokemattomampia avustaa älykäs ja maaston ominaisuuksia lukeva automatiikka.

Maavaraa on tarjolla 291 milliä, ja kahluusyvyyttäkin 900 milliä. Kahluumoodi aktivoituna autolla uskaltaa ajaa syväänkin veteen ilman huolta.

Aiemmin tänä vuonna esitellyissä Land Rovereissa nähty ClearSight Ground View saapuu myös Defenderiin. Toiminto helpottaa vaikeassa maastossa ajamista näyttämällä auton etukameran kuvaa kojelaudan näytöllä siten, että konepelti ja auton keula on häivytetty digitaalisesti, ja kuljettaja näkee tasan tarkkaan, millaista maastoa renkaiden edessä on.

Uudesta Defenderistä on luvassa myös pakettiautoksi rekisteröitävä hyötyajoneuvoversio, joka esitellään myöhemmin.

Lanseerauksen yhteydessä on tarjolla 4- ja 6-sylinterisiä bensakoneita, joista jälkimmäisessä on myös kevythybriditekniikkaa. Dieselmoottoreiden huippuvääntö on 430 newtonia.

Lähde: Land Rover

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja