Jari Litmasen valtava vaikutus selvisi Tommi Läntiselle yhden kappaleen myötä – biisiä edelsi täysi yllätys

Muusikko Tommi Läntinen valmisti Jari ja minä -kappaleen vuonna 2012 ensi-iltansa saaneeseen Kulman pojat -elokuvaan. Biisin myötä hänelle alkoi valjeta toden teolla, millainen merkitys Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilijalla suomalaisiin on.

Läntinen teki lauantaina 50 vuotta täyttävälle Litmaselle kunniaa laulamalla ikonia ylistävän kappaleensa C Moren studiolähetyksessä keskiviikkona. Kappale oli aikoinaan syntyessään uusi versio Läntisen Kevät ja minä -hitistä.

– Oli täysi yllätys silloin, kun pyydettiin tekemään Kulman pojat -leffaan uusi versio Kevät ja minä -biisistä, Läntinen kertoi C Moren studioisännän Petri Pasasen haastattelussa.

Läntinen oli tavannut Litmasen jo aikoinaan Amsterdamissa, jossa tämä pelasi Ajaxissa. Jalkapallolegendan suuri merkitys suomalaisille tarkentui kuitenkin uuden kappaleen jälkeen.

– Tuon biisin myötä rupesi selviämään valtava vaikutus, miten Jari Litmanen on vaikuttanut Suomen niemellä tyttöihin, poikiin, miehiin ja naisiin.

– On vain yksi Kuningas, ja se nyt on Jari Litmanen.

Millaisiin ominaisuuksiin Läntinen katsoo Litmasen aseman esikuvana perustuvan? Entä miten Litmanen on reagoinut kappaleeseen, kun Läntinen on esittänyt sitä hänelle? Vastaukset selviävät ylälaidan videolta.

Alla puolestaan Läntisen tuore veto Jari ja minä -kappaleesta C Morella.

Lue myös:

    Uusimmat