Jari Litmanen palaa uransa suurimpaan hetkeen – "Minun juhlimiseni loppuivat lyhyeen"

Jari Litmanen nostaa uransa upeimmaksi hetkeksi jalkapallon Mestarien liigan voiton Ajaxissa 1995. Suomalaislegendan juhlat jäivät kuitenkin tuolloin lyhyeen.

50 vuotta lauantaina täyttävä Litmanen muisteli uransa kohokohtia C Moren studioisännän Petri Pasasen erikoishaastattelussa kaksikon lapsuuden maisemissa Lahdessa. Esille nousivat erityisesti vuodet 1995 ja 1996, kun Litmanen pelasi Ajaxissa kahtena peräkkäisenä vuotena Mestarien liigan loppuotteluissa.

Litmanen juhli Mestarien liigan voittoa Ajaxissa 1995, kun AC Milan kaatui finaalissa 1–0. Seuraavana vuonna Juventus löi Ajaxin loppuottelussa rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

– Jos ajattelisin kokonaisuutta ja neutraalisti, niin oli hienoa kokea peräkkäisinä vuosina ne molemmat ääripäät, Litmanen kertasi.

Litmasen mukaan Mestarien liigan loppuottelun voitto oli hänen uransa upein hetki ja loppuottelun tappio puolestaan uran suurin pettymys.

– Kun olet nähnyt molemmat ääripäät, pystyt laittamaan hyvän asian oikeaan kontekstiin.

Litmanen sijoittui mestaruusvuonna 1995 Kultainen pallo -äänestyksessä kolmanneksi. Vuonna 1996 hän puolestaan voitti Mestarien liigan maalikuninkuuden yhdeksällä maalillaan.

"Join yhden samppanjan ja lähdin nukkumaan"

Jari Litmasella pian 50-vuotispäivät – MTV Urheilu kertasi jalkapallolegendan upeata uraa 1:43
Jari Litmasella on pian 50-vuotispäivät – MTV Urheilu kertasi jalkapallolegendan upeaa uraa.

Vuonna 1995 Wienissä voitettua mestaruutta seurasi Litmasen sanojen mukaan "sekoilu kentällä", jolloin hän eli flow'n mukana. Nurmi pursusi "kaikennäköistä ihmistä" faneja ja kuvaajia myöten, eikä omia joukkuelaisia ollut ajoittain huomata koko viheriöllä.

Litmasen fyysinen tila ei ollut tuolloin paras mahdollinen.

– Olin ollut viikon–puolitoista heinänuhassa, nukkunut todella huonosti ja väsynyt heinänuhasta.

Litmanen kertookin, että hänen juhlansa pelin jälkeen loppuivat lyhyeen.

– Olin tunnin juhlassa, join yhden samppanjan ja lähdin nukkumaan. Olin ihan loppu.

Seuraavaksi päiväksi Litmanen oli kuitenkin saanut unta koneeseen ja toipunut sopivasti rasituksesta. Amsterdamin kaupungilla oli satojatuhansia ihmisiä.

– Oltiin aukiolla. Siellä oli esiintymisiä, puheita, laulamista ja muuta. Sitten lähdettiin laivalla kanaville. Siellä ihmiset hyppivät sillalta veteen. Se oli ihan tolkutonta, Litmanen kuvaili.

Mieleen palasivat noina hetkinä ajoittain myös uran alkuajat Lahdesta. Suomalainen oli tehnyt valtavan matkan maailman huipulle.

– Siitä nautti ihan mielettömän paljon. Silloin ehti vähän ajattelemaan, että vitsit, ei ole Lahdessa kanavia, kaikkien aikojen suomalaisjalkapalloilija sanoi.

Katso Jari Litmasen haastattelu ylälaidan videolta!

Mestarien liigan ottelut C Morella keskiviikkona:

Aika

Ottelu

Ohjelmatiedot

22.00

Porto-Juventus

C More Sport 1 / cmore.fi

22.00

Sevilla-Dortmund

C More Sport 2 / cmore.fi

Lue myös:

    Uusimmat