Hyttynen on paljon muutakin kuin kutittava kiusanhenki, sanovat hyttyskirjailijat.
Suomen kesässä on monen mielestä vain yksi vika: itikat.
Mutta voisiko lisätieto tehdä niistä edes vähän siedettävämpiä?
Helsingin yliopiston soveltavan eläintieteen dosentti Lena Huldén ja kirjailija-toimittaja Touko Kauppinen muistuttavat uudessa kirjassaan Inisijät – Hyttyskirja pistetyille ja pistämättömille (Siltala, 2026) että hyttynen on miljoonia vuosia selvinnyt laji, jolla on oma tärkeä paikkansa ekosysteemissä.
– Ne ovat tosi olennaisia luonnossa esimerkiksi pölyttäjinä. Ja myös se yksinkertainen asia, että jos hyttysiä ei olisi, ehkä tilalla ekolokerossa voisi olla jokin vielä hankalampi eläin, Kauppinen huomautti Huomenta Suomen haastattelussa.
Lisäksi vain murto-osa hyttysistä puree, tai pistää, ihmistä. Ja niistäkin hyttysistä, jotka imevät ihmisestä verta, vain naaraat ovat aktiivisia. Ne tarvitsevat verta munien tekemiseen ja sitä kautta lisääntymiseen.
Ihmisten veri kiinnostaa hyttysiä tietystä syystä.
– Jos on kiinnostunut esimerkiksi apinoista, on helppo olla kiinnostunut myös ihmisen verestä, koska ne ovat aika lähellä toisiaan. Yleensäkään nisäkkäiden erot eivät ole suuria. Myös esimerkiksi lintuhyttyset imevät ihmisestä verta, Huldén selvittää.