Minnesota Wild eteni NHL:n pudotuspelien toiselle kierrokselle voitoin 4–2, kun se kukisti Dallas Starsin ottelusarjan kuudennessa ottelussa maalein 5–2.
Isäntäjoukkue Minnesota otti komennon heti alussa, kun Quinn Hughes iski kiekon rysään reilun kuuden minuutin pelin jälkeen.
Toisessa erässä Dallas siirtyi hetkellisesti johtoon Wyatt Johnstonin ja Mavrik Bourquen osumilla, mutta Vladimir Tarasenko toi isännät tasoihin vain 54 sekuntia myöhemmin.
Päätöserän puolivälissä Hughes iski illan toisellaan ratkaisevan naulan Dallasin arkkuun. Matthew Boldy iski vielä kahdesti tyhjiin ja Wild marssi 5–2-voiton myötä jatkoon otteluvoitoin 4–2.
Yhden syöttöpisteen saanut Mikko Rantanen oli ottelussa monessa mukana. Avauserässä hän koki kovia, kun hän törmäsi erikoisessa tilanteessa Marcus Folignoon ja lensi kaaressa jään pintaan.
Päätöserässä Rantanen sortui ikävään tekoon, kun hän tirvaisi Kirill Kaprizovia poikittaisella mailalla kasvojen seudulle. Rantanen sai tilanteesta kahden minuutin rangaistuksen.
Vaikka tappio onkin Dallasin suomalaistähdille karvas, voi se olla Leijonille todellinen jättipotti, sillä halutessaan Rantanen, Miro Heiskanen ja Esa Lindell voivat jatkaa kauttaan vielä MM-kisoissa muun muassa Aleksander Barkovin rinnalla.
Dallasin suomalaisista Roope Hintz ja Arttu Hyry ovat olleet loukkaantumisen vuoksi sivussa, joten heitä tuskin nähdään MM-jäällä.

