Isä julkaisi koskettava videon: Pikkupoika odotti sinnikkäästi uutta maksaa – kunnes oli liian myöhäistä

Vuoden ikäinen pikkupoika tarvitsi kipeästi uuden maksan. Kun sopiva luovuttaja viimein löytyi, oli jo liian myöhäistä.

Maaliskuun 16. päivänä tanskalainen Kristensenin perhe menetti poikansa uuvuttavan taistelun jälkeen. Finn-poika oli kärsinyt lähes koko elämänsä ajan harvinaisesta, elinsiirtoa vaativasta maksasairaudesta.

Tanskan televisiossa maanantaina vieraillut isä kertoo, että pojalle diagnosoitiin kirroosi hänen ollessaan vasta kolmen kuukauden iäkäinen. Pitkän jonotuslistalla olon jälkeen uusi maksa lopulta löytyi, mutta kaikki ei mennyt, kuten oli suunniteltu. Maksa ei ryhtynyt toimimaan lääkäreiden lukuisista yrityksistä huolimatta. 

Lopulta oli pakko luovuttaa, sillä pojan sairas keho ei jaksanut enää pysyä kiinni tässä elämässä. 

– Olimme vain hiljaa, kun lääkäri lähti huoneesta. Emme voineet kuin itkeä. Ihmiselämä oli juuri päättynyt.

Vanhemmat valvoivat pojan rinnalla loppuun asti

Kristensen kertoo, että pojan keho oli todella loppu. Hän oli sairastanut lähes koko vuoden ja seitsemän kuukautta kestäneen elämänsä ajan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Se on pitkä aika odottaa uutta elintä, joka on niin tärkeä kehon toiminnalle.

Isä kertoo vanhempien valvoneen pojan rinnalla loppuun saakka. 

– Kun he lopettivat lääkityksen, istuimme molemmat kädet hänen rintansa päällä ja tunsimme, kuinka sydän pysähtyi. Se oli hyvin kaunista, isä kertoo pojan viimeisistä hetkistä.

Isä ei ymmärrä, miksi juuri hänen poikansa piti kuolla. Pojan kuolema muistuttaa hänen mukaansa meitä kaikkia elämästä ja sen merkityksestä. Hän julkaisi netissä videon, jossa hän kertoo pojan traagisen tarinan ja kehottaa ihmisiä harkitsemaan vakavasti elinluovutusta.

Videota on katsottu muutaman päivän sisällä jo yli miljoona kertaa. 

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä

Lähde: BT

Lue myös:

    Uusimmat