IS: Posti-kiistaan saattaa löytyä sopu jo tänään

Postin erikoisjärjestely tyssäsi Medialiittoon – Onko Posti Medialiiton panttivanki, toimitusjohtaja Jukka Holmberg? 3:21
LIVE Postin erikoisjärjestely tyssäsi Medialiittoon – Onko Posti Medialiiton panttivanki, toimitusjohtaja Jukka Holmberg?

Postin työntekijöiden työehtosopimuksiin liittyviin neuvotteluihin ei ole näyttänyt tulevan sopua millään. Posti-kiistaan saattaa kuitenkin tulla sopu jo tänään, uutisoi Ilta-Sanomat

Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että PAU ja työantajia edustava Palta olisivat pääsemässä sopuun tänään tai huomenna.

Lehden mukaan etenkin Auto- ja kuljetusalan AKT:n tämänpäiväinen ilmoitus laajenevista tukilakoista on vauhdittanut osapuolten sopuun pääsemistä.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen sanoo STT:lle olevansa äärimmäisen onnellinen, jos sopu postikiistaan on syntynyt. 

Sopu oli syntyä jo eilen

Moni uutisia eilen seurannut mietti ihmeissään, mikä ihme kaatoi postikiistan sovun eilen illalla, kun TES-neuvotteluissa oltiin jo pääsemässä sopuun.

PAU ja Teollisuusliitto olisivat eilen hyväksyneet sovintoesityksen, jonka mukaan pakettilajittelijoille olisi tehty Medialiittoon erillissopimus, jossa palkat ja työehdot olisivat pysyneet ennallaan.

Medialiitto torppasi esityksen, sillä liitto katsoo, ettei sitä voi pakottaa Paltan ja PAUn välillä sovitun työehtosopimuksen osapuoleksi.

Kiista kulminoitui noin 700 Postin pakettilajittelijan tilanteeseen. Samaan aikaan PAU ja Palvelualojen työnantajat Palta neuvottelevat uudesta työehtosopimuksesta.

PAU ilmoitti eilen olevansa valmis jatkamaan lakkoaan tarvittaessa 22. joulukuuta saakka.

Lisätty Niemisen STT:lle antama kommentti 25.11.2019 kello 15:26.

Lue myös:

    Uusimmat