Iranin laantuneissa mielenosoituksissa on kuollut tuhansia.
Iranin ylin johtaja ajatollah Ali Khamenei syyttää Yhdysvaltoja ja Israelia maan laajoista mielenosoituksista.
Khamenei sanoo uutistoimisto Reutersin mukaan pitävänsä Yhdysvaltojen presidenttiä Donald Trumpia "rikollisena" aiheutettuaan kuolemia, omaisuusvahinkoja ja herjauksia iranilaisille.
– Viimeisin Iranin vastainen yllytys oli erilainen siinä mielessä, että Yhdysvaltojen presidentti osallistui siihen henkilökohtaisesti, sanoo Khamenei.
Helsingin yliopiston Lähi-idän professori Hannu Juusola on kuvaillut mielenosoituksia kansannousuksi.
Lue myös: Suojelupoliisi MTV:lle: Iran vakoilee kansalaisiaan Suomessa
Trump sanoi mielenosoitusten aikana useita kertoja ryhtyvänsä toimiin Irania vastaan, mutta näin ei kuitenkaan tiettävästi missään vaiheessa tapahtunut.
Yhdysvallat tiettävästi harkitsi varsin vakavasti myös sotilaallista iskua Iraniin ja kansainvälisen politiikan asiantuntijat pitivät sitä myös realistisena, jopa todennäköisenä vaihtoehtona.
Trump sanoi sitä, että Iranin sanotaan peruuttaneen mielenosoittajien suunnitellut hirttämiset.

