Innostuitko jo keväästä? Talvi palaa loppuviikon aikana, mutta ilmassa on etenevän kevään merkkejä

3:06
Nyt kannattaa ulkoilla! Loppuviikosta pakkanen jälleen kiristyy ja poutasää voi muuttua jopa myräkäksi.

Sääkartoilla talvi palaa loppuviikon aikana.

Viime päivinä on saatu nauttia keväisestä säästä, mutta kelit ovat jälleen kylmentymässä viikonlopun lähestyessä, MTV:n meteorologi Liisa Rintaniemi ennustaa.

– Luntakin on tiedossa, mutta ilmassa on etenevän kevään merkkejä. Se näkyy esimerkiksi siinä, etteivät päivien pakkaslukemat kovin kireiksi ylly. Öisin tilanne voi tietysti olla vielä ihan toisenlainen, Rintaniemi kertoo.

Osassa Suomea aurinko on paistanut komeasti selkeältä taivaalta viime päivinä.

– Ainakin vielä tänään lämpötila yltää etelä- ja länsiosissa jopa viiden, kuuden plusasteen kieppeille. Tuuli on kuitenkin kääntymässä puhaltamaan pohjoisen kantilta ja tuo vähitellen pakkassäät takaisin etelään.

"Perjantainakin voi nauttia hetken kevään lämmöstä"

Torstaista alkaen sääkarttoja viilentävä pohjoisen tuuli on "ratkaiseva tekijä" loppuviikon sään kannalta. Tuulen mukana tulevat myös pakkaset.

– Sateet painottuvat torstaina maan länsiosaan, jossa on liikkeellä kuuroherkkä alue. Paikoin voi tulla muutama sentti uutta lunta maahan. Lähipäivät ovat kuitenkin aika lailla kuivia.

Poikkeuksen kuivuuteen tuo lauantaina koko maan hetkeksi peittävä lumirintama, joka Länsi-Suomessa muuttunee loppuvaiheessa vesisateeksi.

Perjantaina pakkasta on muutamasta asteesta pohjoisen kymmeneen asteeseen saakka.

– Viima tuo säähän kuitenkin purevuutta. Jos löytää hyvän, tuulensuojaisen paikan, niin perjantainakin voi nauttia hetken kevään lämmöstä.


Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja