IL: Merivoimien uudet sota-alukset myöhästyvät yli vuodella

Merivoimien uudet sota-alukset myöhästyvät jopa puolitoista vuotta suunnitellusta aikataulusta, kertoo Iltalehti. 

Myöhästyminen johtuu ennen kaikkea suunnittelun hitaudesta laivojen rakentamisesta Rauman telakalla huolehtivassa RMC Defence -yhtiössä.

– Olemme käyneet tiukkoja neuvotteluja ja meillä on nyt hyvä yhteisymmärrys, viiveestä ja uudesta aikataulusta. Yhdessä RMC:n kanssa on nyt sovittu 14–18 kuukauden myöhästymisestä, sanoo strategisten hankkeiden ohjelmajohtaja, kenraalimajuri evp. Lauri Puranen puolustusministeriöstä Iltalehdelle.

Laivue 2020 -hanke käsittää neljä monitoimikorvettia.

Purasen mukaan suunnittelun myöhästyminen pidentää koko laivueen valmistumista ja kaikki alukset ovat valmiina aikaisintaan vuonna 2029.

Puranen kertoo Iltalehdelle, että edes ensimmäisen laivan rakentamista ei ole päästy vielä aloittamaan Rauman telakalla. Tällä hetkellä näyttää siltä, että rakennustyöt pääsevät käyntiin vasta ensi vuonna.

Suunnittelun myöhästymisestä huolimatta Purasen mukaan sopimussakkoja ei oteta käyttöön, koska RMC:n kanssa on saatu sovittua rakentamiseen liittyvistä hyvityksistä.

Myöhästyminen vaikuttanee myös hankkeen isoon budjettiin, jota Purasen mukaan katsotaan syksyn aikana uudelleen.

Laivue 2020 -hankkeen hinta on ollut tähän asti 1,3 miljardia euroa. Hintaan kuuluvat alukset, niihin asennettavat taistelujärjestelmät ja projektikulut.

Merivoimat korvaa käytöstä poistuvia aluksia suurhankkeella 2:21
Merivoimat korvaa käytöstä poistuvia aluksia suurhankkeella.

Lue myös:

    Uusimmat