Iäkäs pariskunta sai tavata toisensa viimeistä kertaa sairaalassa ennen vaimon kuolemaa – koskettavaa videota katsottu miljoonia kertoja

Keinot kovenevat ympäri maailman, kun koronavirus halutaan kuriin 1:49
Keinot kovenevat ympäri maailman – koronavirus halutaan lopullisesti kuriin

Kiinalaispariskunnan viimeisestä kohtaamisesta kuvattu video on saanut miljoonia katselukertoja – eikä ihme, se saa herkistymään. Varsinkin, jos tietää tarinan videon takaa.

Moni elokuva kertoo rakkaudesta, joka pitää kaksi ihmistä yhdessä ”kunnes kuolema erottaa”. Esimerkiksi Nicholas Sparksin esikoisromaniin perustuva The Notebook -elokuva (suom. Rakkauden sivut) saa karskimmankin katselijan herkistymään.

Tällaisia rakkaustarinoita ei pääse todistamaan pelkästään elokuvissa, vaan myös ihka oikeassa elämässä.

Vaimon tila heikkeni yllättäen

Zhang, 85, ja hänen vaimonsa Wen, 87, olivat olleet kumpikin sairaalahoidossa Sichuanin maakunnan pääkaupungissa Chengdussa Kiinassa, kertoo Australialainen 7NEWS.com.au.

Zhang oli kuljetettu kolme viikkoa sitten sairaalaan useiden vakavien sairauksien vuoksi. Hän sairasti muun muassa valtimotautia ja keuhkosyöpää.

Vain päivä myöhemmin hänen Alzheimeria sairastava vaimonsa menetti tajuntansa hengitysvaikeuksien vuoksi. Hänet toimitettiin sairaalaan, jossa hän vietti viimeiset elinpäivänsä tehohoidossa hengityslaitteen varassa.

"Haluan nähdä hänet"

Wenin tila heikkeni sairaalassa kriittisesti, ja oli selvää, ettei aikaa ollut enää paljoa jaettavaksi.

– En ehkä voi nähdä häntä enää ikinä. Haluan nähdä hänet, Zhang sanoi lapsilleen.

Zhangin harras toive toteutui, ja hänet kuljetettiin sairaalasängyssä rakkaansa viereen. Vaikka Wen oli ollut suurimman osan sairaala-ajastaan tajuttomana, hän oli hereillä Zhangin tullessa hänen vierelleen.

Pariskunnan viimeinen yhteinen hetki tallentui videolle

Wen tarttui viimeisillä voimillaan Zhangia kädestä, ja pariskunta vietti Wenin viimeiset elintunnit yhdessä.

Sosiaalisessa mediassa onkin levinnyt sydäntä särkevä video, jossa pariskunta makaa vierekkäin sairaalasängyillään ja he pitelevät toisiaan kädestä – viimeistä kertaa.

Wen kuoli pian sen jälkeen, kun Zhang oli viety takaisin omaan sairaalahuoneeseensa.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä

Lähteet: 7NEWS.com.au, Daily Mail, YouTube

Lue myös:

    Uusimmat